Meidan vauva kasvoi jo vuoden ikaan. Nopeasti se vuosi on lopulta mennyt. Se pieni ruttuisa Ritva on jo iso ja vauhdikas lapsi. Konttaa hurjaa vauhtia, osaa taputtaa, tunnistaa joitakin sanoja, kavelee tukia pitkin ja kasista taluttamalla. Vauhtia piisaa vaikka muille jakais.

Yksivuotissynttarit sattuivat aitienpaivalle ja isa teki aidille ja pojalle yhteisen mansikkakakun. Vieraina oli paikallinen lahisuku. Poikanen sai bodyn, sukat ja vakosamettitakin, pari lelua ja kirjan.Skypella juteltiin Mummolle Suomeen, vaikka viisi lasta ja viisi aikuista samassa huoneessa tekikin kuuluvuudesta haasteellista. Illalla viela Ukinkin kanssa skypetettiin.

Ihana pulleaposkinen pallero. Kovin oli mukava paiva. Osuvaa juhlia lapsen syntymapaivaa ja aitienpaivaa samana paivana. Etenkin kun yksivuotiasta ei haittaa viela bileiden jakaminen. Illalla miehen kera, kun lapset olivat jo unten mailla, juttelimme vuoden takaisesta. Hurja paiva, mutta hieno myos. Ja hieno on poikakin.

Kuten perinteeseen kuuluu, siirtyy poikasen kuulumiset tastalahin salasanan taakse yhteen isoveljen ja muun perheen elaman kanssa. Ja kuten aiemminkin, jos tiedat jonkin muun vaylan kysya osoitetta ja  salasanaa kuin tama blogi, saatat sen saadakin.

Hyvaa syntymapaivaa, poikanen.

Vauvanen on kuukauden päästä yksivuotias ja blogi tulee päätökseensä. Siihen saakka vielä tilannekatsauksia näin julkisesti.

Vauvanen tunnistaa päivänselvästi ainakin kolme sanaa: nimensä, syliin ja maitoa. Kun häneltä kysyy tuutko syliin, poikanen saattaa katsomatta päinkään hylätä aiemmat toimensa ja lähteä välillä hyvinkin vauhdikkaasti konttaamaan luo. Välillä innokkaan höhinän säestäessä. Otaks maitoa saa yleensä aikaan tuskaisenkin kaipaavan ja myöntävän hehe-hehe-hehe-hehe-ääntelyn, jota jatkuu kunnes suu menee tukituksi.

Uusi pikkuinen hampaankulma on oikealle puolelle alas eteen puhjennut. Liekö siinä syytä levottomille öille. Vaikka ei nuo vähäisemmät hampaat ole juuri meiän mukuloita tulollaan häirinneet. Sormet on kyllä pojalla suussa jatkuvasti. Välillä liiankin pitkällä ja tulee kakomista.

I-tädin kanssa ilmeni jo samaa käytöstä, mitä isoveljellä aikanaan. Aikuisen ojennettuun kouraan poika kaivaa ihan itse suustaan nököt, jotka on hetkeä aiemmin lattialta löytänyt. Itku saattaa tosin tulla jos se aarre sitten laitetaan pois.

Kultakalaa leikitään vähän väliä (auotaan suuta niin, että kuuluu semikuiva "pop"-ääni) ja iloisaa on jos äiti matkii.

Ruokaa uppoaa välillä vähän uskomattomiakin määriä. Siis kun tuo esikoinen on aina ollut aika vähäruokainen. Puoli purkillista oli ihan tarpeeksi vielä pitkälle toista ikävuotta. Oikeastaan niin kauan kuin maitoa virtasi. Eikä se syöminen sittenkään hirveästi lisääntynyt, kun maidontulo ehtyi. Mutta tää pöpsä se vetelee pojat ruokaa.

Käsistä jos lasta kannattaa, jalat lähtevät välillä juosten alta pois. Motoriikka ei kuitenkaan vielä kävelyvalmis.

Vauvasen kanssa on nyt kehittynyt myös ai-ai-leikki. Taisi I-tädin kanssa sen hoksata. Vauva laittaa pään alustaa vasten ja sit sanotaan ai ai. Ja äkkiä poikanen oppi jo ai aista kellahtaa maaten.

Kirjoitin vähän purkaakseni itselleni sitä, miksi koen keskimäärin aika pitkäksikin koetun esikoisen imetyksen jääneen epäonnistumiskokemuksena mieleeni. En kaipaa lohdutusta, sillä koen tämän asian käsittelyn olevan ihan oman pääni sisäinen asia. Ja varmuuden vuoksi pyydän lukijoita huomioimaan sen, että tämä on henkilökohtaista tekstiä liittyen itseeni, eikä anna aihetta kenenkään muun ottaa mitään tästä henkilökohtaisesti. En kiellä, mutta omalla vastuulla sitten, jos välttämättä haluaa.

Pitkä kai, silti lyhyt aika

evoluution kannalta on aivan selvä
että imetys on olennainen side
äidin ja lapsen välillä

rintamaito voi pelastaa
isommankin lapsen hengen
maitohampaita
sanotaan syystäkin maitohampaiksi
ja lapsen on ollut tärkeää
pysyä emonsa lähellä
turvassa

nykyaika on toisenlainen
vaikka maito on yhä parasta
ovat olosuhteet ja elämä erilaista

side on silti tallella
siksi lievät imetykset
omiaan herättämään vahvoja tuntoja
siksi imetyksessä kai niin helposti
kokee epäonnistuneensa

nykyään on toisenlaista monin tavoin
lapsia harvemmin saadaan
ne tehdään
mitä enemmän lasten tuloon voi vaikuttaa
sitä suurempi on vastuu

laitoin itse uuden elämän
edellisen edelle
aivan alusta asti
jätin taaperon
leikkikehän kaltereiden taa
laittaakseni seinän takana
uutta alkuun
sillä paras aika oli juuri silloin

jätin toiveeni sille
että rintamaitoonsa kiintynyt lapsi
jatkaisi imemistä raskauden yli
mutta hän on äitinsä lailla
tarkka mauista
ja raskausmaito oli hänestä
pahaa

yksi vuotta
seitsemän kuukautta lyhyesti
jatkui ihoinen imetysside
taistelu äidin anneista
kunnes katkesi

kun maito palasi
en uskaltanut enää
pelkäsin taidon kadonneen
ja saavani hampaista
eikä lapsi pyytänyt

maitoa hän sai
ja ilolla otti
vaan ei suoraan rinnasta
kylmästi etäisesti mukista
pienokaiseni
pyytäen lisää

vaikka uusi elämä
uusi vauva
uusi side ja tarina rinnoillani
uusi mahdollisuus
suren silti yhä
koen esikoiseni jääneen vaille
mitä olisi tarvinnut
kipeästi

kun isompi sairastui
hän olisi hyötynyt suuresti
lohdusta
läheisyydestä
helposti sulavasta ravinnosta
selvinnyt hieman paremmin
vaikeita, vaikeita aikoja
jos hänellä olisi ollut
yksinoikeudella äitinsä maito
läsnäolo
läheisyys
nyt hänelle syötetään korviketta
joka on yksivuotiaalle tehty
ja terve sisarus
kohta sen vuoden
syö sitä parasta

ristiriita on
tuskin häviää
kaikkea ei voi tietää
ja luonto sekä sitoo imetykseen
myös potkii tekemään uutta elämää
yksi toisen kustannuksella
kaikkea hyvää ei voi koskaan saada

yksi vuotta
seitsemän kuukautta
voi olla liian lyhyesti
vaikka ei tietäisikään
kuinka pitkään on tarpeeksi

toinen lapseni
toivoakseni
saa sen itse osoittaa

Olen jo aika pitkään tottunut nukkumaan aavistuksen univajeisena ja heräilemään läpi yön. Se on toiminut ihan mukavasti. Kun on jatkuvasti vähän väsy, sammuu heti kun on tilaisuus ja kaikesta uniajasta saa tehokkaimmin kaiken irti. Imetys öisin vielä tehostaa nukahtamista vapauttaessaan rentoutumishormoneja. Yöherätyksiä on ollut poikasen aloitteesta hyvin pitkään jo 4-7kpl yössä. En ole silti kokenut olevani ihan kamalan väsy. Lukeminen englanniksi on takkuillut, mut muuten on ollut ok olo. Helpottaa kun voi imettää vauvan nopeasti takaisin unen partaalle ja kun ei sitä varten tartte kuin tissi paljastaa ja asentoa muuttaa.

Viime yö olikin sit kumma. Vauva nukahti yhdeksän tienoilla, eikä herännyt kun kömmin viereensä kolme tuntia myöhemmin. Heräsi sitten vasta viideltä. Olin silloin jo aika kevyessä unessa tottumattomuuttani. Katsoin jopa kelloa. Vauva söi oikean rinnan, sitten vasemman, ei tullut vielä uni, joten oikeaa vielä ja sit vielä vähän vasenta ennen kuin nukkumatti nappasi mukaansa. Tavallisesti yksi tissi riittää. Seitsemän aikoihin tuo otti vähän maitoa. Könysi polvilleen röyhtäisemään ja käsittääkseni sitten laskeutui makuulleen nukkumaan. Varttia vaille ysiltä heräsimme kumpikin aika hyvin levänneinä lääppimään toisiamme naamoista.

En tiedä miten paljon se vaikutti, että esikoinen kotikäynnillään herätti vauvankin kahtena yönä oksentaessaan. Ja sit valvottiin sängynsiivoushärdellin ajan. Ehkä vauva ajatteli, et no nyt mää saan nukkua ja veteli hirsiä ihan urakalla. Katsellaan miten jatkossa.

I-täti vauvalle just ny: "Miks sää oot noin nätti poika?"

Ukki on meillä ollut nyt vajaa 2 viikkoa au pairina ja vaihtaa huomenna vuoroa tyttärensä, eli pikkusiskoni kanssa (läpsäisevät high fivet Pirkkalan kentän jonoissaan, samalla koneella toinen saapuu ja toinen lähtee).

UKKI sanoo:
 toivotan onnea ja menestystä Maron kanssa painimisessa
I-täti sanoo:
 tuottaako se ongelmia/vaatiiko fyysisiä supervoimia?
UKKI sanoo:
 Maro on kuin Maro (E: tässä verrataan poikaa kissaan, jolta tuo nimensä peri)
 se nousee lattialta suorin jaloin istunnasta seisomaan ottamalla sohvantyynystä kiinni ja vetämällä. Ja vaipanvaihdossa sen sisäinen pystysuora akseli on hyvin rasvattu.  Syöttäessä lusikalla pitäisi osua noin neliömetrin alalla heiluvaan suuhun

Jätti Ukki mainitsematta että edeltäjänsä kanssa tässä seuraajassa on samaa siinäkin, että sylissäpitely alkaa hyvin nopeasti muistuttaa painiottelua.