Yksivuotissynttarit sattuivat aitienpaivalle ja isa teki aidille ja pojalle yhteisen mansikkakakun. Vieraina oli paikallinen lahisuku. Poikanen sai bodyn, sukat ja vakosamettitakin, pari lelua ja kirjan.Skypella juteltiin Mummolle Suomeen, vaikka viisi lasta ja viisi aikuista samassa huoneessa tekikin kuuluvuudesta haasteellista. Illalla viela Ukinkin kanssa skypetettiin.

Ihana pulleaposkinen pallero. Kovin oli mukava paiva. Osuvaa juhlia lapsen syntymapaivaa ja aitienpaivaa samana paivana. Etenkin kun yksivuotiasta ei haittaa viela bileiden jakaminen. Illalla miehen kera, kun lapset olivat jo unten mailla, juttelimme vuoden takaisesta. Hurja paiva, mutta hieno myos. Ja hieno on poikakin.

Kuten perinteeseen kuuluu, siirtyy poikasen kuulumiset tastalahin salasanan taakse yhteen isoveljen ja muun perheen elaman kanssa. Ja kuten aiemminkin, jos tiedat jonkin muun vaylan kysya osoitetta ja  salasanaa kuin tama blogi, saatat sen saadakin.

Hyvaa syntymapaivaa, poikanen.

Vauvanen tunnistaa päivänselvästi ainakin kolme sanaa: nimensä, syliin ja maitoa. Kun häneltä kysyy tuutko syliin, poikanen saattaa katsomatta päinkään hylätä aiemmat toimensa ja lähteä välillä hyvinkin vauhdikkaasti konttaamaan luo. Välillä innokkaan höhinän säestäessä. Otaks maitoa saa yleensä aikaan tuskaisenkin kaipaavan ja myöntävän hehe-hehe-hehe-hehe-ääntelyn, jota jatkuu kunnes suu menee tukituksi.

Uusi pikkuinen hampaankulma on oikealle puolelle alas eteen puhjennut. Liekö siinä syytä levottomille öille. Vaikka ei nuo vähäisemmät hampaat ole juuri meiän mukuloita tulollaan häirinneet. Sormet on kyllä pojalla suussa jatkuvasti. Välillä liiankin pitkällä ja tulee kakomista.

I-tädin kanssa ilmeni jo samaa käytöstä, mitä isoveljellä aikanaan. Aikuisen ojennettuun kouraan poika kaivaa ihan itse suustaan nököt, jotka on hetkeä aiemmin lattialta löytänyt. Itku saattaa tosin tulla jos se aarre sitten laitetaan pois.

Kultakalaa leikitään vähän väliä (auotaan suuta niin, että kuuluu semikuiva "pop"-ääni) ja iloisaa on jos äiti matkii.

Ruokaa uppoaa välillä vähän uskomattomiakin määriä. Siis kun tuo esikoinen on aina ollut aika vähäruokainen. Puoli purkillista oli ihan tarpeeksi vielä pitkälle toista ikävuotta. Oikeastaan niin kauan kuin maitoa virtasi. Eikä se syöminen sittenkään hirveästi lisääntynyt, kun maidontulo ehtyi. Mutta tää pöpsä se vetelee pojat ruokaa.

Käsistä jos lasta kannattaa, jalat lähtevät välillä juosten alta pois. Motoriikka ei kuitenkaan vielä kävelyvalmis.

Vauvasen kanssa on nyt kehittynyt myös ai-ai-leikki. Taisi I-tädin kanssa sen hoksata. Vauva laittaa pään alustaa vasten ja sit sanotaan ai ai. Ja äkkiä poikanen oppi jo ai aista kellahtaa maaten.

Kirjoitin vähän purkaakseni itselleni sitä, miksi koen keskimäärin aika pitkäksikin koetun esikoisen imetyksen jääneen epäonnistumiskokemuksena mieleeni. En kaipaa lohdutusta, sillä koen tämän asian käsittelyn olevan ihan oman pääni sisäinen asia. Ja varmuuden vuoksi pyydän lukijoita huomioimaan sen, että tämä on henkilökohtaista tekstiä liittyen itseeni, eikä anna aihetta kenenkään muun ottaa mitään tästä henkilökohtaisesti. En kiellä, mutta omalla vastuulla sitten, jos välttämättä haluaa.

Pitkä kai, silti lyhyt aika

evoluution kannalta on aivan selvä
että imetys on olennainen side
äidin ja lapsen välillä

rintamaito voi pelastaa
isommankin lapsen hengen
maitohampaita
sanotaan syystäkin maitohampaiksi
ja lapsen on ollut tärkeää
pysyä emonsa lähellä
turvassa

nykyaika on toisenlainen
vaikka maito on yhä parasta
ovat olosuhteet ja elämä erilaista

side on silti tallella
siksi lievät imetykset
omiaan herättämään vahvoja tuntoja
siksi imetyksessä kai niin helposti
kokee epäonnistuneensa

nykyään on toisenlaista monin tavoin
lapsia harvemmin saadaan
ne tehdään
mitä enemmän lasten tuloon voi vaikuttaa
sitä suurempi on vastuu

laitoin itse uuden elämän
edellisen edelle
aivan alusta asti
jätin taaperon
leikkikehän kaltereiden taa
laittaakseni seinän takana
uutta alkuun
sillä paras aika oli juuri silloin

jätin toiveeni sille
että rintamaitoonsa kiintynyt lapsi
jatkaisi imemistä raskauden yli
mutta hän on äitinsä lailla
tarkka mauista
ja raskausmaito oli hänestä
pahaa

yksi vuotta
seitsemän kuukautta lyhyesti
jatkui ihoinen imetysside
taistelu äidin anneista
kunnes katkesi

kun maito palasi
en uskaltanut enää
pelkäsin taidon kadonneen
ja saavani hampaista
eikä lapsi pyytänyt

maitoa hän sai
ja ilolla otti
vaan ei suoraan rinnasta
kylmästi etäisesti mukista
pienokaiseni
pyytäen lisää

vaikka uusi elämä
uusi vauva
uusi side ja tarina rinnoillani
uusi mahdollisuus
suren silti yhä
koen esikoiseni jääneen vaille
mitä olisi tarvinnut
kipeästi

kun isompi sairastui
hän olisi hyötynyt suuresti
lohdusta
läheisyydestä
helposti sulavasta ravinnosta
selvinnyt hieman paremmin
vaikeita, vaikeita aikoja
jos hänellä olisi ollut
yksinoikeudella äitinsä maito
läsnäolo
läheisyys
nyt hänelle syötetään korviketta
joka on yksivuotiaalle tehty
ja terve sisarus
kohta sen vuoden
syö sitä parasta

ristiriita on
tuskin häviää
kaikkea ei voi tietää
ja luonto sekä sitoo imetykseen
myös potkii tekemään uutta elämää
yksi toisen kustannuksella
kaikkea hyvää ei voi koskaan saada

yksi vuotta
seitsemän kuukautta
voi olla liian lyhyesti
vaikka ei tietäisikään
kuinka pitkään on tarpeeksi

toinen lapseni
toivoakseni
saa sen itse osoittaa

Viime yö olikin sit kumma. Vauva nukahti yhdeksän tienoilla, eikä herännyt kun kömmin viereensä kolme tuntia myöhemmin. Heräsi sitten vasta viideltä. Olin silloin jo aika kevyessä unessa tottumattomuuttani. Katsoin jopa kelloa. Vauva söi oikean rinnan, sitten vasemman, ei tullut vielä uni, joten oikeaa vielä ja sit vielä vähän vasenta ennen kuin nukkumatti nappasi mukaansa. Tavallisesti yksi tissi riittää. Seitsemän aikoihin tuo otti vähän maitoa. Könysi polvilleen röyhtäisemään ja käsittääkseni sitten laskeutui makuulleen nukkumaan. Varttia vaille ysiltä heräsimme kumpikin aika hyvin levänneinä lääppimään toisiamme naamoista.

En tiedä miten paljon se vaikutti, että esikoinen kotikäynnillään herätti vauvankin kahtena yönä oksentaessaan. Ja sit valvottiin sängynsiivoushärdellin ajan. Ehkä vauva ajatteli, et no nyt mää saan nukkua ja veteli hirsiä ihan urakalla. Katsellaan miten jatkossa.

I-täti vauvalle just ny: "Miks sää oot noin nätti poika?"

UKKI sanoo:
 toivotan onnea ja menestystä Maron kanssa painimisessa
I-täti sanoo:
 tuottaako se ongelmia/vaatiiko fyysisiä supervoimia?
UKKI sanoo:
 Maro on kuin Maro (E: tässä verrataan poikaa kissaan, jolta tuo nimensä peri)
 se nousee lattialta suorin jaloin istunnasta seisomaan ottamalla sohvantyynystä kiinni ja vetämällä. Ja vaipanvaihdossa sen sisäinen pystysuora akseli on hyvin rasvattu.  Syöttäessä lusikalla pitäisi osua noin neliömetrin alalla heiluvaan suuhun

Jätti Ukki mainitsematta että edeltäjänsä kanssa tässä seuraajassa on samaa siinäkin, että sylissäpitely alkaa hyvin nopeasti muistuttaa painiottelua.

Kiinteitä uppoaa ja hyvin uppoaakin. Pienempi sosepurkki menee tuosta vain ja lapsi avaa vielä senkin jälkeen suutaan odottaen lisää. Yöunet parantuivat kun ymmärsin lisätä selkeästi kiinteiden määrää ja tarjota tukevan aterian yötä vasten. Yhä vieläkin hän välillä ajattelee että olisi mukava nukkua rinta suussa, mutta itse en oikein tykkää, sillä sänkyjen välinen laita, vaikka jumppapatjalla päällystetty onkin, on melko kova möykky. Hän saattaa pitkäänkin valitella ja narista jos käännän kylkeä ja yritän yllyttää tutille. Yhtenä yönä kyllästyin ja hain vettä tuttipullossa ja annoin sitä rinnan sijaan. Meni viesti perille ja päästiin nukkumaan.

Eloisa lapsi hän on myös. Ei olisi paikallaan hetkeään. Vaipanvaihdossa kiepsahtaa ympäri aivan salamana ja syöttötuolissa pyörii vipperän lailla. Sylissä pitäminen muistuttaa useimmiten painia. Vasen yläetuhammas tuli muuten läpi tässä viikon sisään.

Eikä nyt tule enää muutenkaan mieleen mitään kirjoitettavaa, joten menen asianomaisen viereen tästä nukkumaan.

Suihkun jälkeen maittoi uni makeasti. Vielä ko olis äiskä tajunnu suoraan laittaa yövaipan, ettei olis tarvinu toista kiusata vielä yhel vaipanvaihdol.

Ihkupöpö.

Tänään järjestelin yläkertaa ja siivosin lattioita ja pesin ikkunanpielet (oli muuten aika paljon jotai hometta, ku kosteus kertyy ikkunoihin, yäk, jospa se vähä vähentäis kellarilemua). Siirtelin huonekaluja ja selvittelin paikkoja. Meil on ukki tulos ensiapuaupairiks huomenna myöhään illalla. Eilen soitin ja se varas liput samantien.

Sidoin pinnasängyn irtolaidan portiksi portaiden yläpäähän ja heivasin painavan pahvilaatikon tueksi. Lykkäsin laatikollisen muovileluja vauvalle ja annoin sen pyöriä makkarissa ja käytävällä. Yhtäkkii kesken siivouksen kuulin ko poika alko valitella. Menin kattomaan. Se oli keksiny ängetä vaatekaappinsa alle ku oli ilmeisesti nähny siellä vanhan likasen tutin, joka sillä oli sitte suussa. Oli vähä matala katto ja valitteli sitä.

Ku poika rupes viestimään nälkää, tultiin alakertaan ja tarjosin rintaa. Poika meinas ruveta syömään mut irvistiki. Suussa ku oli jemmassa jostain kolosta löytämänsä pala vanhaa paperinenäliinaa. Mää luulin siivonneeni kaikki, mut sielt se vaa viel yhen löys.

Ny se nojaa patteriin ja senpäiväsel ähinäl kakkaa ettei tosikaa. Taitava konttailija on jo ja naksuttaa kieltään mallista sekä saattaa yhdellä kädellä taputtaa vaikka pöytää ku vähä näyttää mallia. Eikä pysy vaipanvaihdos aloillas yhtään.

Ja se on minusta aika törkeä kärjistys. Vierellä nukuttamisen turvallisuus kautta turvattomuus kun eivät ole yhteen sanaan tiivistettävissä, vaan pelissä on useita tekijöitä.

Ensinnäkin minusta vauvaa tulee suojella nukkuvalta isältään. Vähän kärjistetyltäkö kuulostaa? No, tämä perustuu pelkästään siihen biologiseen tosiseikkaan, että äiti on ollut melkoisessa lähikontaktissa vauvan kanssa semmoset about 9-10kk ja tämä herkistää äitiä synnytyksen jälkeenkin vauvan viesteille. Tämä myös mahdollistaa sen, että äiti hahmottaa vierellä nukkuvan vauvansa unenkin läpi ja havahtuu helposti vauvan viesteihin. Äiti ei kierähdä unissaan vauvan päälle siinä missä epäherkistynyt isä saattaisi.

Joitain poikkeuksia on. Äidin ylipaino lisää vauvan kätkytkuolemariskiä vieressä nukkuessa. Jos sängyssä on humaltuneita tai vahvojen lääkkeidenvaikutuksen alaisia tai muutoin huumattuja ihmisiä (myös paha univaje), on vauvan riski tulla yöllä jyrätyksi erityisen suuri.

Vauvan ei ole hyvä nukkua tupakoivan ihmisen kanssa samassa sängyssä, sillä tupakojan hengitysilmaan erittyy myrkkyjä yllättävänkin pitkään varsinaisen tupakkatuokion jälkeen ja lähellä nukkuva vauva näille altistuisi.

Sängyn tulee olla vauvalle turvallinen. Alustan jäykkä, ei tyynyjä, pehmoleluja, liian pehmeitä laitoja, muovitettua kosteussuojaa pään alla tai mitään muutakaan tukehtumisriskiä lisäävää. Vauvan on hyvä nukkua unipussissa tai tuettuna peittojen alle jalkopäästään niin, ettei pääse kiemurtelemaan uppeluksiin. Myös äidin peite on hyvä pitää riittävän kaukana vauvan päästä.

Tämän lisäksi ne tavalliset riittävän viileä (n. 18 astetta) makuuhuone (lämpimässä huoneessa kannattaa laittaa ilma liikkeelle tuulettimella) ja selällään tai kyljellään nukkuminen, sekä katsominen, ettei nukkumapaikassa ole koloja tai kuoppia, joihin lapsi voi jumiutua unissaan.

Sen sijaan arvellaan, että turvallinen vieressä nukkuminen voi ehkäistä kätkytkuolemaa perustuen siihen, että lapsi saa mahdollisesti kehittymättömälle hengityskeskukselleen tukea äidin hengitysrytmistä ja äänistä. Jos oma systeemi meinaa pettää, lähellä nukkuvan äidin uniliikkeet antavat apupotkua.

Oma kokemukseni myös kertoo, että kun äidin ei tarvitse nousta ylös hoivatessaan vauvaa yöheräilyillä, ei univelkaa kerry läheskään niin helposti. Tätä auttaa myös imetyksen vapauttamien hormonien apu nukahtamisessa. Parhaimmillaan havahdun pariksi minuutiksi vauvaa syöttämään yöllä ja kun pojan maha on täysi, annan yötutin ja käännämme kumpikin toisillemme selkämme. Toisinaan havahdun siihen, kun poika aloittaa jo toisen yösyönnin ja minä olen yhä rinta esillä ekan syötön jäljiltä.

Jos nukkuminen vaikuttaa ahtaalta vauva mukana, apua voi saada pinnasängystä, josta on yksi laita irrotettu ja pinnis kiinnitetty turvallisesti vanhempien sängyn laitaan. Jos ei halua nukkua aivan kylki kyljessä, sivuvaunupinniksessä on silti lähellä ja yöhuolto helpompaa. Meillä on tällaisen sivuvaunupinniksen jalkopäässä vanhempien sängyn kyljessä vielä vauvan vaatekaappi hankaloittamassa vauvan mahdollista ryömintää kohti sängyn reunaa ja lattiaa. Hyvin toimii. On ikean halpismalli, jossa kankaiset tarranauhalla kiinnitettävät seinät ja sivussa taskuja. Poika on pari kertaa herättyään mönkinyt pinniksensä jalkopään kulmalle kiskomaan taskuista ja olen herännyt tarranauhan rahisevaan ääneen hyvissä ajoin ennen pojan putoamisvaaraa.

Ja tämän kirjoitin nyt lähinnä siksi, ettei kukaan keksi nyt kuvitella, että meillä vaarannettaisiin perhepedissä nukkumisen takia lasten turvallisuutta. Näitä vieressä nukkumisen turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä ei vain missään uutisoinnissa esitetä. Ei ainakaan sitä mahdollisuutta, että viereen kuolleiden vauvojen vanhemmat olisivat saattaneet olla humalassa tai vauva jäänyt isän alle.

____________________

Poikanen sai perjantaina rokotukset ja on siitä asti ollut itkuinen. Reisien pistokohdat punottavat ja ovat niin kipeät, että olen käyttänyt pojalla kertiksiä, etteivät napakkalahkeiset kestomme paina arkoja jalkoja. Annetaankin kaikki täkäläiset lähinnä isoveljen suojelemiseksi myös. Syöpähoidoissa olevaa kun ei voi rokottaa.

Luovutin hieman itse tehtyjen kiinteiden ruokien suhteen. En mä jaksa tehdä pojan kaikkia kiinteitä itse. Eli myös purkkisosetta harmi kyllä saa poika naamariin. Sen lisäksi mahdollisimman paljon kotiruokaa ja tuoreita hedelmiä. On se ny kumma millai mää kuvittelin hyvin jaksavani, vaikka inhoon kokkaamista. No, ihan pian voi alkaa antaa maitotuotteita ja kesällä voi poika ruveta popsimaan samaa ruokaa kuin muutkin.

Eroahdistus on yhä voimassa. Vähän hankalaa, ku ei vessaankaan oikeen pääsis ilman huutoa. Ihana nöpsäkkä se vaan on.

Häntä on ruvennut toisaalta myös harmittamaan itkuksi asti asiat. Äiti kielsi pari päivää sitten menemästä naapurissa takkahiiliä tutkailemaan. Voi äly, että tuli lohduton ja murheellinen itku. Samoin kun jonkin lelun karatessa ulottumattomiin alkaa harmistunut valitus. Ei oo kivaa ei.