Eilen illalla esikoinen otti nukkumaanmennessä mieluummin tutin kuin tissiä. Mikäs siinä. Viime päivät imetys on pistänyt silmät kieroon ja irvistystä naamalle, kun sattuu. Aamulla sitten kyllä kelpasi. Mutta siinä pojan nukahdettua viereen ja väsyneen miehen yrittäessä unta toisella puolella, jäin miettimään, pitäisikö ihan oikeasti yrittää saada itselleni kopiot edellisen synnytyksen papereista ja mistä sitä sitten pitäisi kysyä. Pidin toista kättä alamahalla ja tunsin aivan selvän harjoitussupistuksen. Alavatsalla kiristi ja kurtisti ja ahdisti just vanhastaan tutun pituisen ajan.

Sen jälkeen jäin kuulostelemaan. Ei jaksattanut ihan vielä lähteä hammaspesulle. Yhtäkkiä tuntui jotain aivan uutta. Pienenpieni terävä nykäisy kohti napaa, eli ylöspäin. Heei, tollasta mahasta ei ikinä ole tuntunut. Ja sitten pian toinen samanlainen kohti oikeaa lonkkaluuta. Esikoisen potkut tunsin vasta paljon myöhemmillä viikoilla (tarkistin, 18+5) ja ne muistuttivat hassuja liikkuvia elohiiriä alkuun. Nämä olivat paljon selkeämmin tunnistettavissa potkuisi. Ehkä kokemus auttaa. Jäin jännittyneenä odottamaan, mutta ei, enää ei potkittu eikä supisteltu. Ja on kai tuollainen tuntuva potku noin piikkuiselle isomman työn takana. Ei niitä jatkuvasti jaksa.

Olen käyttänyt edellisen raskauden aikaisia trikoisia äitiyshousuja kohta kaksi vuotta putkeen, kun ne on niiiiin mukavia (enkä sitten laihtunut raskauksien välillä tarpeeksi mahtuakseni kaikkiin vanhoihin housuihini). Alkaa näkyä. Toisissa on jo persuksissa reikä. Aion tänään heittäytyä rohkeaksi, ottaa bussin kahdestaan pojan kanssa naapurikaupunginosan suureen kauppakeskukseen ja käydä katsomassa, löytyisikö paikallisesta henkkamaukasta äitiyspöksyjä. Ja parit joululahjatkin pitäisi katsoa.

Olisivat tarjonneet äsken puhelimessa aikaa äitiysklinikalle (sairaalalle?) perjantaiksi, mutta eihän se sovi, kun perjantaina me ollaan Suomessa. Joku soittaa ensi viikolla sitten uudestaan kuulemma. Uskalsinpas vastata, vaikken ihan joka sanasta selvää saanut.