Ostimme viikonloppuna eräästä keskustan lastentarvikeliikkeestä raskautta ja synnytystä käsittelevän oppaan. Olen sitä nyt lueskellut tässä pikkuhiljaa ja mielestäni tuosta yhdestä kirjasta olen löytänyt jo paljon enemmän tietoa, kuin mitä koko edellisen raskauden aikana sain neuvolasta tai sairaalasta. Erityisesti siellä on selitetty syitä ja perusteita asioille, miten mikäkin toimii, riskejä toimenpiteille, eritelty riskiraskauksia, puhutaan jopa raskausajan seksielämästä. Itse viime kerralla odotin esikoista, eikä minulla tietenkään ollut varmaankaan paljoakaan enemmän tietoa ja kokemusta odotusajasta ja synnytyksistä kuin keskiverto ensiodottajalla. Enkä minä älynnyt, että joka asian kohdalla olisi ollut hyödyllistä esittää se perinteinen "miksi", vaikka kuinka olisi terkkari siitä saattanut turhautua. Nimittäin sitä miksi-tietoa ei kovinkaan paljon itsellään irronnut. En esimerkiksi muista, että kukaan olisi selittänyt miksi se virtsanäyte pitää antaa ja mitä sieltä oikeastaan katsotaan. Silloin oli ok, että kunhan katsovat, kai niillä joku syy on ja ainahan se oli "puhdas".

Sen sijaan olin vähällä ihan suuttua, kun nyt lähes puolitoista vuotta synnytyksestä törmään tietoon, että vesien menon jälkeen 48h kuluessa 90% tapauksista synnytys käynnistyy itsestään. Minkä helvatan takia minulle ei edes sairaalassa kerrottu, että on tässä sekin mahdollisuus, että vielä odotettaisiin jopa toista vuorokautta. No eihän sellaista tietenkään kerrota. Otetaan vain tulehduskokeita, levitellään mykkänä käsiä kätilön kanssa, kun minun pitäisi olemattoman informaation perusteella jännittyneenä ja tietämättä mitä olisi oleellista tietää, päättää että puhkaistaanko ne kalvot nyt kokonaan vai ei. Mitäs minä siihen. Levittelen käsiäni ja sanon, että mää oon ekaa kertaa asialla, emmäävaatiiä. Siltikään ei vaihtoehtoja kerrottu. Vähän vaan puhetta siitä, että kylpyyn ei sitte pääse, jos puhkaistaan kalvot ja laitetaan tippa. Lääkärisetä se siinä päätti, että puhkaistaan kalvot ja odotellaan PARI tuntia, josko synnytys käynnistyisi itsellään. Sekin kai vain siksi, että kysyin onko sitä tippaa pakko heti laittaa, että eikö voisi odotella, jos kuitenkin itekseen. On se vaan kumma, että mun raskaus+imetysdementoituneella päällä laskien hyvää odotusaikaa olisi ollut jäljellä vielä 34 TUNTIA, ennen kuin olisi viimeistään ollut tarvetta siirtyä hormonitippaan. Ja silti sairaalasta saamassani paperissa lukee, ettei vesiä puhkaistu käynnistämisen takia. Kai se sitten tapahtui ihan huvikseen se. Ei kyllä tälleen jälkeenpäin huvita yhtään.

Ja tulihan niitä supistuksia. Tasan klo 12.00 alkoi tulla samanlaista harkkarisarjaa, mitä jo viikkoja silloin tällöin. Niitä jaksettiin sairaalassa katsella 2h 35min, ennen kuin tippaa suoneen, että ei tästä tuu muuten mittää. Ei neuvota liikkumaan, ei kävelylle, josko se saisi supistuksiin vauhtia ja voimaa. Ei mitään. Vasta kun on tippa kädessä ja "kunnon" supistuksia saatu aikaan, kätilö vähän ennen huoneesta poistumista sanoo, että "ton sängyn voi nostaa ylemmäs ja siihen reunaan voi nojailla". Siinä se. Kaikki aktiiviseen liikkumiseen kannustus koko aikana, mikä sekään ei houkuttanut, kun oli ties mitä vyötä ja remeliä ja piikkiä nahassa. Antibiootti laitettiin heti valumaan tipan kera, vaikka tulehduskokeet olivat negatiiviset. Oliko se todellakin tarpeen?

Meinaan risoo tällanen tiedon pimitys ensisynnyttäjiltä ja synnyttäjiltä yleensäkin. Edes neuvola ei opastanut siihen, miksi olisi tärkeää kysellä miksi, jos haluaa. Lähtökohtana on potilaan sokea luottamus terveydenhuoltohenkilökuntaan ja lääkäreihin. Sillä varjolla on sitten helpompi heille tehdä synnytyksistä nopeita ja tehokkaita ja saada hommat etenemään ja äidit lapsivuodeosastolle niin pian ku vaan onnistuu. Tai ainakin jälkeenpäin on sellainen olo, että minun tapauksessani oli tärkeämpää saada asiat rullaamaan mahdollisimman pian ja yksi synnyttäjä pois rasittamasta osastoa kuin pyrkiä luonnonmukaisempaan syntymään mahdollisimman vähin puuttumisin sekä mahdollisiman vähin riskein.

Minun tapaukseni ei edes ollut mikään radikaali. En joutunut kärsimään vaarallisista komplikaatioista näiden toimenpiteiden takia. Lapsi syntyi säännöllisen 7h kestäneen synnytyksen jälkeen, josta 4,5h oksitosiinin siivittämänä. Mitäs kun tällaisten tilanteiden seurauksena oikeasti syntyy riskitilanteita? Oksitosiinitippa lisää tarvetta epiduraaliin, joka taas kohottaa riskiä imukuppi/pihtisynnytykseen. Olisiko silloin kannattanut odottaa ajan kanssa josko oltaisiin päästy vauhtiin ilman tippaa? Minulla ei ollut tietoa tippaan suostuessani, että se voi laukaista tällaisen lumipalloefektin. Miksi siitä ei informoitu?

Onko se mikään kumma, että haluan seuraavalla kerralla tutun kätilön, joka tuntee minut ja toiveeni ja jakaa kanssani samantapaiset arvot luonnonmukaiseen synnytykseen pyrkimisestä, sekä haluan synnyttää turvallisessa kotiympäristössä, jossa ei tarvitse pelätä joutuvansa taistelemaan kipujen keskellä oikeuksistaan ja vaatimaan perusteluita toimenpiteille?