Gro Nylanderin Äidiksi Ensi Kertaa oli SE kirja, jolla oli ennen ja jälkeen esikoisen syntymän suurin vaikutus siihen, että minulla oli hyvä luottamus imetykseen ja sen onnistumiseen ja keinoja saada imetys mahdollisimman hyvin käyntiin. Kirjan luettuani viimeistään karisi kaikki epäusko rintoihini. Tokihan tiesin, että ongelmia voi tulla, mutta niitä on turha pelätä ennen kuin niitä on. Riittää ja riitti, että tietää mistä saa akuutteihin ongelmiin apua, jos tarve tulee. Tärkeintä oli henkisesti ymmärtää, että kyseessä on luonnollinen prosessi, jota lähestulkoon kaikilla naisilla on täysipainoisesti edellytykset toteuttaa. Stressi häiritsee maidon eritystä ja herumista, joten vakaa luottamus omien rintojen fyysiseen toimintakykyyn oli paras askel kohti onnistunutta imetystä (joka muuten jatkuu hiljalleen yhä, vaikka raskaus on maidontulon lopettanut). Tieto rintojen toiminnasta on myös paras ase taistelussa ennakkoluuloja ja "riittääkö maitoa"-kysymyksiä vastaan.

Jos ylläoleva oli viime raskauden avartavin ja hyödyllisin lukukokemus, Ina May's Guide to Childbirth on näillä näkyvin tämän raskauden paras lukukokemus monellakin tasolla. Kirja sattui käsiini melkein vahingossa, kun viime lauantaisen teatterikäynnin perään poikkesimme katsomassa erästä melkoisen isoa kirjakauppaa. Mielenkiinnosta kurkkasin mitä raskaus- ja vauvaosastolla oli tarjolla ja tämä jäi käteeni. Olin siitä joskus kuullut jonkun kehun, mutta en ollut suunnitellut sitä hankkivani. Hankin kuitenkin.

Suurinpiirtein puolet kirjasta sisältää luonnonmukaisia synnytyksiä vuosien varrelta enimmäkseen äitien kertomana. Ja sille on perustelut. En muista olenko kertaakaan nähnyt tv:stä videota (tähän sisältyy synnytysvalmennusvideo esikoisen odotusajalta sekä yläasteella biologiantunnilla näytetty video), jossa vauva olisi synnytetty jossain muussa kuin puoli-istuvassa tai reilun takakenossa asennossa, mikä todellisuudessa ei ole kuin harvoin paras mahdollinen synnytysasento. Silti puoli-istuva esitetään ainoana mahdollisena käytännössä. Jos televisiossa fiktiivisesti synnytetään, tilanteeseen liittyy lähes aina suurta dramatiikkaa, kiirettä, hätää, hengenvaaraa, kalliita laitteita ja toimenpiteitä. Epiduraali tai vähintäänkin edes jokin lääkkeellinen kivunlievitys mielletään välttämättömäksi yleisestikin. Synnytykseen valmistautumisen henkinen puoli jää helposti heitteille neuvolassa, jos äiti ei osaa vaatia siihen apua. Jos taas lähipiiriltä saa synnytykseen valmistautumisapua, se liian usein on kauhutarinoita siitä, mitä kaikkea voi mennä pieleen ja kuinka hirveää synnytyskipu on. Moni kotisynnytystä suunnitteleva saa ennakkoluuloihin perustuvaa raivokastakin vastustusta lähipiiriltään.

On tärkeää lukea ja nähdä, millainen on normaali, luonnollinen synnytysprosessi. On tärkeää saada luottamus siihen, että naisen keho ei ole susi, vaan pystyy nykypäivänä melkein aina synnyttämään ilman lääketieteellistä puuttumista asiaan. Harva tunnistaa ja tietää miten moninaisia riskejä monissa synnytykseen liittyvissä lääketieteellisissä toimenpiteissä on ja niitähän riittää, eikä kukaan ainakaan minulle esikoista odottaessani tarjonnut tietoa näistä riskeistä. Ja jos ei tiedä niiden olemassaolosta, miten otat selvää?

Kun lukee luonnollisista synnytyskokemuksista, kuulee miten synnytys on hyvinkin mahdollinen ja siedettävissä, jopa nautittavissa ilman lääkkeiden sotkemaa hormonikemiaa tai stressihormoneja nostattavaa vierasta ympäristöä ja vieraita ihmisiä, miten liikkuminen ja erilaisten asentojen hakeminen on luonnollista, hyväksyttävää ja suotavaa, mitä kaikkea synnytys voi olla muutakin kuin piuhoissa makaamista ja ylämäkeen ponnistamista... Ainakin itse koin sen voimauttavana. Uskallan paremmin, luotan paremmin, on rauhallisempi ja varmempi olo tehdä toisin kuin kaikki ne, joiden on "nähnyt" synnyttävän. Saa vahvistusta sille, että henkisestä valmistautumisesta voi olla valtavaakin hyötyä, että mieli on toisinaan hyvinkin voimakkaassa yhteydessä synnytyksen kulkuun. Sillä on väliä, miten synnytyksen kokee ja mitä ajattelee. Sillä on väliä keitä synnytyksessä on läsnä. Ympäristöllä on väliä.

Sain kirjasta aivan uusia näkökulmia synnytykseen. Ensinnäkin sen, että synnytys on myös seksuaalinen tapahtuma, mikä alkuihmetyksen jälkeen alkoi kyllä käydä järkeen. Toiseksi että kohdunsuun ja emättimen suun toiminta on samantyyppistä kuin sulkijalihasten. Niiden toimintaa edesauttaa rento olo ja turvallinen ympäristö. Monelle lie tuttua matkaummetus tai se, miten vaikeaa ellei mahdotonta voi olla pissata jonkun vahtiessa vieressä saati jos on yleisöä. Kaikilla ei tällaisia vaikeuksia ole, mutta monella on. Sama pätee synnytykseen. Sairaalassa synnyttäessä monesti vaaditaan suoritusta tilanteessa, jossa kakkaaminen tai pissaaminen olisi toisinaan mahdotonta. Äiti laitetaan usein kirkkaaseen huoneeseen, sidotaan piuhoihin keskellä huonetta olevalle korkealle sängylle. Siihen huomion keskipisteeksi. Yksityisyys on rajoitettua. Kuka tahansa voi tulla ovesta koska tahansa. Se oma kätilökin voi olla sellainen, joka vittuilee. Vessaan pääsee usein kyllä yksin ja saa laittaa oven kiinni synnytyksen aikanakin, mutta synnytys hoidetaan siinä näyttelyesineenä. Siinä missä pissasuihku saattaa katketa adrenaliinia nostattavasta häiriöstä, synnytys voi hidastua, pysätä tai ottaa jopa takapakkia niin, että kohdunsuu kuroutuu takaisin kiinnemmäs, kun herkkä äiti reagoi vieraaseen epämukavaan tilanteeseen. Joskus jopa siihen, että siirrytään turvallisesta kodista vieraaseen kylmään sairaalaympäristöön.

Minä haluan, että seuraava synnytykseni sujuu mahdollisimman hyvin ja siksi haluan synnyttää kotona. Minulle jo sairaala on stressitekijä puhumattakaan vieraista ihmisistä, käytännöistä ja rutiineista, joita en kaikkia tunne ja joita ei olla avoimia muuttamaan, en koe mukavaksi sitä, että sairaalassa olen muiden armoilla ja voin tehdä vain mitä he siellä sallivat. En halua kokea sitä vieraisilla olon tunnetta, mikä vieraassa ympäristössä on, sitä, että vaikka kuinka sanottaisiin "ole ku kotonas", ei se siltikään onnistu. En halua kokea ulkoisia paineita siitä, että minun pitäisi synnyttäessäni käyttäytyä jollain tietyllä tavalla, ottaa vastaan rutiinitoimenpiteitä tai olla jossain tietyssä asennossa, jos siihen ei ole hyviä perusteita. En halua synnytyksessäni olevan läsnä vieraita ihmisiä, jos sille ei ole ehdotonta edellytystä eli käytännössä tule jokin komplikaatio.

Olemalla kotona eliminoin hurjan monta stressitekijää ja pääsen keskittymään ja rentoutumaan synnytyksessäni aivan erilaisista lähtökohdista. Pääsen käyttämään henkistä voimaani synnytyksen hyväksi niin hyvin kuin osaan ja saanen sille läsnäolijoilta tukea. Saan olla mahdollisimman vapaasti niin kuin hyvältä tuntuu. Sillä on kivun kokemisessakin suuri merkitys ja luultavasti myös itse synnytyksen etenemisessä.

Kirja antoi valtavasti tukea kotisynnytykseen ja useita uusia näkökulmia ja työkaluja lähestyä synnytystä, supistuksia ja synnytyksen eri vaiheita. Se antoi varmuutta ja luottamusta omaan pärjäämiseen sekä vähensi yhteiskunnallisen ja kulttuurisen painolastin aiheuttamia sisäisiä lukkoja (joitain pitää vielä purkaa kätilön kanssa keskustelemalla). Uskon, että kirjasta on hyötyä joka ikiselle raskaana olevalle naiselle, synnyttipä sitten missä tahansa. Siitä saa paljon apua siihen, miten synnytystä voi lähestyä luonnonmukaisesta näkökulmasta ja se auttaa välttämään turhaa puuttumista synnytyksen kulkuun. Se auttaa ymmärtämään supistuksia ja niiden luonnetta paremmin ja uskon, että vähentää lääkkeellisen kivunlievityksen tarvetta.