Eilen illalla kätilö piipahti. Myöhästyi reilun tunnin, koska piti poiketa auttamassa jotakuta vastasyntynyttä asiakasta syömisen kanssa, mutta eipä tuo haitannut, sillä mies kerkesi kotiin sopivasti kuuntelemaan sydänääniä. Mites se huuhaa ny meni, että korkea tai matala syke merkkas että tulee jompikumpi?

Eli joulukuun 18. on meillä sairaalalla verikokeet, joista selvitetään oikeastaan samat asiat, mitkä viime raskaudessakin sukupuolitaudit, veriryhmät ja sellaiset mukaan luettuina. Kun se ei vissiin vaan käy, että luottaisi, että se veriryhmä ei tässä raskauksien välillä ole mihinkään muuttunut. Jännittää kyllä kovasti, mitäs jos onkin tällä kertaa AB, niin sehän tarkoittaa sitä, että mulla on vanhemmat vaihtunu (no ei tosissaan, daa!) Siellä "neuvolassa" se kätilö luetteli sen verta taajaan tahtiin kaikki verikokeet läpi ja sitten jo tyrkytti kynää, että allekirjotus tohon että hyväksyt nää. No, jos sitä verta kupataan, ni tutkikoon ny. (Siellä vastaanotolla seurattiin vähän sitä aulan henkilökunnan touhua, niin töitä niillä ei tuntunut olevan, mutta sitäkin suurempi haloo metrin korkuisen pöytäjoulukuusen koristelusta. "Tässä kohtaa on iso aukko violeteista koristeista!" ja sitten toinen täti äkkiä paikkaamaan. Vähän kävi mielessä, että siinä on nokkimisjärjestyksen ylläpito tahi selvitys menoillaan.)

Kävi ilmi, että siinä kun suomessa mitataan hemoglobiinia joka neuvolassa sormenpäästä otetulla näytteellä, niin täällä katsotaan se kahdesti raskauden aikana. Ekan kerran ny ku on noi kuppaukset ja sit toistamiseen olikos se viikon 28 tienoilla, kun kropan nestemäärä lisääntyy. Että siitä sitten päättelevät onko lisäraudan tarvetta. Verensokerin suhteen ilmeisesti myös joku samantyylinen kahdesti vain-testi, jos ei ongelmia tai riskitekijöitä ole. Mä ny sitten meen sinne sokerirasitukseen ilmeisesti varmuuden vuoksi tuon sukurasitteen takia. Tuskin siitä mitään haittaakaan on. Pitää vain mies olla huolehtimassa pojasta, kun se paastoaminen ja glukoosilitku saattaa saada vähän heikkoja oloja aikaan.

Kuulemma sen kaulan ympärillä olevan napanuoran näkee kyllä ammeessakin.

Esikoisen tarkastuksia varten on vastaanotto jossakin tiettynä aikana viikosta ja sinne sitten marssitaan ilman ajanvarausta. Täytyy käydä ainakin kysymässä mikäs tää paikallinen rokotusohjelma on, että onko se sama kuin Suomessa vai millaisilla eroilla. Norjassa ne olis varmaan jo koittanu tähän mennessä tota pistellä, mutta ei meillä oo niitten kanssa niin kiire. Jos ne ny on muutaman kuukauden myöhässä, ni voikamala. Mistä tulikin mieleen, että pojan vika neuvola marraskuussa Norjassa jäi sitten perumatta. Aijai. Ei oo reilua.

Kohtu oli sopivaa kokoa ja sydänäänet pompottivat siellä kivasti. Verenpaine taisi olla täsmälleen sama kuin viimeksikin. Painosta ei kysytty, mutta kiitos Suomen reissun ja tuliaisruisleipien ym. elintarvikkeiden mun ruokahalu on takaisin vähän liianki kanssa. +2kg. HÖH!