Liitoskivut ovat vaivanneet viime viikolta asti ja liikunta tuntuu niitä lisäävän. Ikävää. Ehkä pitää harkita jotain tukivyötä, kun tässä on aika monta kuukautta vielä edessä ja esikoinen, jonka perässä juostava.

Ultra oli tänään. Joku hassu ultra, sillä haluavat vielä rv 22 tsekata ihan kunnolla sydämen sun muut. Tällä vilkaisulla kaikki näytti kuitenkin olevan mallillaan. Sukupuolen olin havaitsevinani jo kun täti "esitteli" lapsen päästä varpaisiin ja pitipä se sitten varmistaman. Möykkynenkin on hyvin todennäköisesti poika. Jalkoväli näytti ihan samalta kuin esikoisen aikanaan ultrassa. Eipäs tuntunu missään. Mies kyseli lähtiessä, että harmittaako. Ei yhtään. Mutta nyt olikin miehen vuoro olla se, jota poikauutiset harmittavat. Hähää. Onneksi harmistus ei liene suurta, vaan mennee ohi nopeasti. Eikä tarvi miettiä vaatevarastoa, vaan kaikkea on riittävän sopivissa väreissä jo valmiina.

Virtsanäytteen annoin, tosin en kyllä tiedä miten sellaiseen kapeaan putkiloon pitäisi virallisesti tähdätä, mutta sainpahan onneksi jonkin verran osumaan. Suomessa sai aina pissiä riittävän kokoiseen kippon. Verikokeet otti kyllä niin velton ja tympääntyneen oloinen nainen, etten ole ihan varma olenko koskaan sellaista nähnyt. Ensinnäkin sen koko olemus kertoi, että "voi paska, pitää ruveta hommiin", kun minut ohjattiin huoneeseen ja se joutui nousemaan röhnötysasennosta tuolistaan ja mikään sen käytöksessä ei viitannut, että sitä kiinnostaisi pätkääkään. Muu henkilökunta olikin onneksi asiallista ja fiksua. Sairaala itsessään oli melko moderni rakennus kaarevine eteishalleineen. Olipa aulan kahvilan vieressä joku setä soittamassa pianoa.

Poikkesimme vieressä olleeseen isoon lastentarvikeparatiisiin, kyselimme turvaistuimista (pitää vissiin yrittää junailla jos sais Suomesta tai Ruotsista, kun nämä täällä eivät sovellu kolmevuotiaaksi asti selkä menosuuntaan istumiseen) ja katselimme kaikkea muutakin. Löytyi pari "sairaalapaitaa", eli sellaisia t-paitamallisia yöpaitoja, joissa on nepit edessä imetystä varten. Ei ihan yhtä rumia ollut mitä SatKs:ssa, mutta varmaan ovat silti loistavia synnytyksen jälkeisiin ensi päiviin. Löytyi myös ihania paksumpia imetysliivejä, joista ei liivinsuojien reunat paista läpi kilometrien päähän. Jee. Syömässä kävimme Pizza Hutissa ja ilmeisesti raskaus on totaalisesti taas lisääntyneen limanerityksen seurauksena tukkinut hajureseptorit nenästä, joten sulaneen juuston hajua en edes havainnut. Siksipä maistoin pizzaakin (paksu pohja) lopputuloksena, että "ei se ollut oikeestaan ees pahaa".

Kätilö kävi iltapäivällä ja meinasi sydämen toimintahäiriöistä ja korkeasta sykkeestä, että rauta-arvot saattavat olla alhaalla. Hän soittelee verikokeiden tulokset perjantaina ja jos niissä ei ole mitään häikkää, pitää varata aikaa lääkärille. Jos rauta on vähissä, rautakuuria ja katsotaan helpottaako. Ihan hirveän huolissaan ei ollut (enkä minäkään) koska en ole pyörtyillyt tai ollut edes likellä pyörtyä.

Mutta on se kumma että vieläkin vaan saa vääntää siitä, mikä se laskettu aika on. En ollut yhtään varautunut ultraan mennessä, joten en muistanut viimeisten menkkojen alkupäivää enkä ovulaation ajankohtaakaan, joten siinä sitten jankattiin, että laskin silloin alussa, että 10.5. on oikea päivä ja niskapoimu-ultrassa se varmistettiin oikeaksi, vaikka sitä ei papereihin kirjattukaan. Kyllä se sikiö kummasti sitten tälläkin ultrauksella vaan vastasi viikkoja, jotka ovat omien laskujeni mukaan.

Ei me tiedetä vielä yhtään mikä pojalle nimeksi. Älkääkä kuvitelkokaan että ehdottaisitte.