Ultrassa käväisimme tiistaina. Kaikki poikasella hyvin. Mitään vikaa täti ei sieltä löytänyt. Istukkakin on takaseinämässä korkealla, joten sen suhteen ei pitäisi tulla ongelmia.Esikoisesta mitattiin rakenneultrassa aikanaan vain päätä ja reisiluuta, mutta tältä vauvalta mittailtiin jotain eri aivojen osia, päänympärys, vatsan ympärys ainakin myös. Haettiin samalla verikokeiden tulokset ja niissäkin oli kaikki ok. No varsinaisista tuloksistahan en mitään ymmärtänyt, mutta siinä luki, ettei ylipäänsä jatkotoimenpiteitä tarvita, joten kaikki ok.

Sukua oli kylässä nyt viikolla ja ohjelmassa oli nähtävyyksiä keskustassa torstaina, keskiviikkona shoppailua siskojen kanssa ja tänään kävin ompelukurssilla keskustassa. Lantion seudulla armoton kuljeksinta tuntuu tujusti. Alkuviikosta liitoskivut olivat laiskan lepoilun ansiosta melkoisen mitättömiä, mutta nyt näiden päivien jäljiltä tietyntyyppiset liikkeet hirvittävät jo ennalta. Kyllä se taas helpottanee, kun pari päivää viettää neljän seinän sisällä ihan rauhassa eikä rasita liitoksia. Jalat lienevät olleen ahkeran kävelyn ja jalkeilla olon ansiosta vähän turvoksissakin, mutta mies kun hieroo jalkoja, niin helpottaa onneksi. Vähän olen sormusta katsellut, että joskohan se pian pitää riisua sormesta.

Vauvan potkut ovat jo niin vahvoja, että näkyvät mahan päälle toisinaan ja tuntuvat muulloinkin kuin paikallaan hiljaa maatessa. Ultran mukaan vauvan painoarvio tällä hetkellä on noin 500g. Maha tuntuu viikon sisään kasvaneen ihan huomattavasti. Käly poikkesi viimeksi torstai-iltana ja tänään lauantaina katsoi ihmeissään, kuinka huge maha on jo. Aika kuluu melkein huomaamatta. Joko tässä muka on jo 23 viikkoa takana. Huh!