Maanantain ja tiistain olin ihan rätti. Ei sit vaan jaksanu mitään. Vaikka muka nukuinkin hyvin niin ei vaan, ei millään. Maanantai-iltana vauvalla taisi olla eka hikkansa. Muutoinkin oli sen päivän ihan hirmuisen aktiivinen. Yleensä päivittäin on jokuseen otteeseen tuntunut joitain muljahduksia ja potkuja silleen, että ai joo siel on vauva. Mut maanantaina pidettiin koko iltapäivä ja ilta kunnon jytää hikkoineen kaikkineen.

Tänään heräsin huonosti nukutun yön jäljiltä yllättäen tosi pirteänä. Esikoinen on osittaiskakatettu potalla (kerkes perhana kummallakin kerralla vääntää osan satsista vaippaan), on pesty pyykkiä ja laiteltu puhtaita hyllyihin, hiukan siivoiltu ja urotekona lähdettiin ulos ja käytiin kaupassa. Kivaa. Illalla luulen, että ompeluhommat edistyvät taas.

Kaverin laskettu aika alkaa olla käsillä ja voi että kun lukee kirjoituksistaan sitä malttamattomuutta päästä synnyttämään. Ihan tuli nostalginen olo. Mä olin esikoisesta ihan tulisilla hiilillä synnytyksen suhteen heti ku 38 viikkoa tuli täyteen. Tosin siihen vaikutti myös se, että kohtu harrasteli säännöllisiä noin kolmen tunnin pituisia supistussarjoja silloin tällöin ja joka kerta sitä sai kuulostella, että josko ny. Mut ei vaan ei. Kerran ku sillä yhdellä ässällä oltiin taas saatu supistussarja alkuun, niin mähän yömyöhällä kiskoin miehen ulos lenkille, että perhana ny ei supistukset lopu. Loppu ne. Sitte ku väsyin ravaamiseen lähiteitä ristiin rastiin ja piti tulla kotiin huilaamaan. Teki ne supistelut sitten sen, että kohdunsuu oli 3-4cm auki kun veden tihkumisen takia lopulta lähdettiin supistuksen supistuksetta sairaalaan.

Nyt jälkeenpäin en oikein ymmärrä, että mikä kiire siinä oikein oli. Tokihan olo on iso ja tukala sen mahan kanssa ja oli hurjan utelias pääsemään kokemaan synnytystapahtuman, mutta hei, edessä se olis ollu joka tapauksessa. Ainakin nyt tuntuu, että tässä raskaudessa maltan paljon paremmin odottaa, että vauva on valmis itse syntymään (kunhan vaan sitten kans tulee itse ilman lääkkeellistä vauhditusta. Oikeastaan luulen, että jos synnytys käynnistyy itselläs, ni ilo siitä toimii kivunlievityksenä aikas pitkälle). Noh, saas nähdä mitkä tunnelmat sitten on, kun maha on valtava ja olo on hankala ja närästää ja vihloo ja silti vaan pitää jaksaa hoitaa esikoista ja jännittää jne. No, nyt on la jo kuun kymmenes päivä ja toukokuun vauva olis ihan hurjan ihana juttu, joten luulen, että ainakin sinne toukokuun alkuun jaksan oikein hyvin odotella.