Torstaina yöllä esikoinen tuli flunssaan ja torstaiaamuna munkin voinnissani oli tapahtunut käänne. Ei enää käsittämätöntä kokovartalojomotusta vaan ihan oikeasti ihmismäinen olo. Niistelin esikoisen nenää, kun poikanen kävi räkää valittamaan ja oma kroppa tuntui elpyneen. Perjantaina jopa haaveilin taas ompelimoajasta, kun alkuviikosta kävi sellainenkin ihme, että mikään käsityö ei kerta kaikkiaan kiinnostanut. Mieluummin olisin silloin vain maannut nuutuneena sohvalla. Perjantaina mies yllätti ja toi töistä mukanaan paketin, josta löytyi ihania lankoja. Miehen oli ollut tarkoitus ostaa vihreää ja valkoista ja hänen silmissään ne koko ajan sellaisia ovat olleetkin. Tosin kaikkien ei-punavihervärisokeiden mielestä se vihreä lanka on harmaata. Mulle tärkeintä oli hyvä tarkoitus ja se, että yritti edes ostaa vihreää, vaikka lopputuloksena joutui keksimäänkin, että mitäs harmaavalkoista hän itelleen haluaisi. Itselleni kun en luultavasti saisi niistä aikaiseksi mitään ja lapsille ne on vaan tylsiä värejä. Miehelle taas niistä saa aivan loistavan kaulaliinan. Ei paha lahja ollenkaan etenkin kun lanka tuntuu tosi kivalta neuloa. Mies tosin alahuuli pitkällä vielä myöhemmin illalla sohvalla ilmoitti, että tarvitsee vielä toisen mielipiteen siitä, että se vihreä on oikeasti harmaata. Pyysin esikoisen lattialta leikkiensä seasta luokseni ja näytin hälle lankakerää ja kysyin, että minkä väristä tää on. Poika lähes 1v9kk katsoi pitkään mua ja lankakerää ja sanoi sitten että "haamaa".

Nyt on niin energinen olo, että tuli tollainen sivujuonnekin kirjattua. Lauantaina käytiin kaupungilla metsästämässä siskolle auttamattomasti jo myöhässä olevaa synttärilahjaa ja aika kiva läjä löytyikin. Pitkä ja uuvuttava päivä kaupungilla, mutta väentungoksesta huolimatta se virkisti. Vauvalle löytyi valko-vihreä apilahuppari, vaikka sellaista ei välttämättä olisi edes tarvittu. Mutta se oli nii nätti. Kaupungilta menimme suoraan miehen sisaren perheen luo, jossa kälyni olivat tehneet ihan sairaan hyvää lasagnea. Mä en ole ikinä ennen syönyt lasagnea josta olisin tykännyt, mutta se oli oikeasti hyvää.

Illalla mentiin myöhään nukkumaan ja saman pituisten yöunien jälkeen mies oli aivan umpiväsyryytynyt aamulla ja mulla oli energiaa vähän ylikin. Siivosin tiskipöydän ihan viimesen päälle ja tyhjensin ja täytin tiskikoneen (mikä yleensä on homma, jota vältän viimiseen asti), laitoin ruokaa, kävin nukuttamassa pojan ja annoin perheen miesten sitten koisia päikkärit yhdessä, siivosin pöydän, pesin lisää pyykkiä ja neuloin kaulaliinaa. Illalla miehillä oli treffit kaupungilla, mies meni siskonsa luo auttamaan remppahommissa toisen siskonsa miehen kanssa ja esikoisella oli leikkitreffit serkkulikkansa kanssa. Ja mä pääsin vihdoin toteuttaan jo pari vuotta kytenyttä haavetta olla joskus yksin kotona sen verta energisenä, ettei vaan tuu maattua paikallaan. Joten pyykkäsin kolmannenkin koneellisen ja rummutin ja ripustelin edelliset, imuroin koko kämpän (mikä on inhottavaa hommaa yleensä), neuloin kaulaliinaa ja tein ihan vaan itselleni teetä ja voileipää ja muutenkin rentouduin arjesta tosi tehokkaasti. Hienoa kerrankin oikein keskittyä vain yksinään tekemään yhtä asiaa kerrallaan, kun normaalisti koko ajan pitää miettiä asiat lapsenkin kannalta. En olis eilen kyllä uskonut, että niin pitkää päivää ulkona seurais toinen yhtä energinen päivä, mutta niinpä vaan kävi. Yllättävän kevyttä menoa tämän mahan kanssa. Ei ole nyt neljään päivään juuri supistellutkaan ja eilisiltaiset liitoskivut olivat sulaneet yön aikana pois. Toisaalta olis ollut kiva lähteä miehen sukua moikkaamaan taas, mutta kyllä siistimpi kotikin on aika jees homma. Etenkin kun ei ole siivousihmisiä, niin vaikutus on voimakas.

Olen yllättänyt synnytysajatusteni suhteen itseni vähäsen. Synnytys ei pelota yhtään. Itse asiassa kun tänään suihkussa tulin ajatelleeksi, että parin kuukauden kuluttua on jo toukokuu, niin siitä tuli vain sellainen hykerteleväinen olo, että mukavaa kun synnytys lähestyy. Tunne siitä, että kyllä minä sitten pärjään on vahvempi kuin mitä olisin arvannutkaan.