1647434.jpg
Kovasti on ollut tekemistä tässä viikon sisään. Esikoinen täytti alkuviikosta kaksi vuotta ja muutoinkin päivät sujuu hyvin pitkälti työn touhussa. Eilen käytiin ostamassa pojille vaatetusta nimiäisiä varten. Tummat puvut kummallekin. Kokoja ei meinannut löytyä, joten esikoisen puku on harmahtava ja vauvan 6kk ikäisille tarkoitettu. No, minkäs teet. Vauvalla kun on jo ikää riittävästi, niin kannoin sen eilen ekaa kertaa trikooliinassa pystyssä. Ja yhä vaan liinassa vauva koisii tyytyväisenä. Trikooliina oli siitä kiva rengasliinaan verrattuna, että siinä vauvan paino jakautui tasaisemmin, mutta toisaalta trikoo joustaa, joten sidonta pikkuhiljaa hieman löystyi.

Päivät ovat tosiaankin työtä täynnä nykyään. Pyykkiä on se 2-3 koneellista per päivä, toisinaan neljäkin koneellista. Isompi pesukone olisi kyllä pop. Ei kyllä päivän aikana paljoa ehdi istua alas ja jos istuukin, niin yleensä imettämään. Eikä sitten ole blogia paljon jaksanut päivitellä.

Poikien serkkulikka on meillä vielä hetken tänään hoidossa ja illalla lasten mummo lentää maahan. Huomenna tulevat sitten meillä käymään ja torstaina saapuu ukki ja pari tätiä lisää. Vipinää tiedossa siis jatkossakin ihan riittävästi. Mutta se ei haittaa. Mä alan olla jo oikein hyvin toipunut raskaudesta ja synnytyksestä, joten pystyn jo ihan kunnolla ottamaan osaa hommiin.