Loma oli liiankin kiva. Meni nopeasti eikä olisi huvittanut palata takaisin. Reissun aikana Pöpö nukkui pahvilaatikossa pehmusteiden päällä paremman puutteessa (tämäkin ratkaisu toimi kyllä oikein hyvin), kävi läpi alahuulenimemisvaiheen, kulki aika paljon liinassa ja tapasi monia ihmisiä. I-tätiä vähän itkikin (vierasti?). Niin ja oppi päristämään suullaan. Ihan itte.

Joo ja se vissiin nyt kiukuttelee mun tisseille. Tulee liian paljon maitoa liian nopeasti. Ja kun tää vauva meinaa tukehtua sylkeensä, maitoon päivittäin vähintään kerran, niin ei se oikein hallitse kun maito alkaa suihkuta. Ja sit menee hermo. Saattaa huutaa ja itkeä rinnalla, vääntää itseään kaarella taaksepäin ja katselee taaksepäin kuin olisi joku pöllö. Hiukan imaisee ja irrottaa sitten. Liekö jo älynnyt että maito lähtee yleensä laskeutumaan ja siis puskemaan ulos voimakkaimmin imetyksen alussa ja rauhoittuu sitten. Eikä asiaa auta yhdeksän tunnin heräämättä nukutut yöunet, joiden jäljiltä maitovarastot ovat tupaten täynnä ja maito sitten todella tulee paineella.

Reissussa nähtiin viikon vanha poikien pikkuserkkupoika, joka oli ihan uskomattoman hennon ja hauraan näköinen tän meen jötkäleen rinnalla. Pojilla ikäeroa 3kk 5pv ja pikkuserkku syntyi "standardikokoisena". Myöhemmin nähtiin myös poikien kummien tyttö, jolla ikäeroa Pöpön kanssa 3kk 2vko 2pv. Tyttö siis syntynyt tammikuussa ja meiän jötkälehän oli vain himpun verran likkaa pienempi. Vaikka koko oli melkein sama, niin olemuksesta näki ikäeron kyllä selvästi. Toinen oli niin terhakka tyttö ja hallitsi kroppaansa ihan eri lailla ja meen poika vaan möllöttelee vasta, kääntelee kroppaa ja ihmettelee käsiään :-D

Esikoiselle reissu oli oikea elämysmatka. Pojan lempipuuhaa oli heittää kiviä veteen, joten jokaisen tilaisuuden tullen hän keräsi maasta kiviä käsiinsä. Kolme kiveä selvisi läpi kotimatkan meille tänne ulkomaille asti. Esikoinen pääsi myös testaamaan isoa leikkipuistoa ja nauttimaan viime tipassa luonnon antimista vadelmien, metsämansikoiden, viinimarjojen ja kirsikoiden muodossa.

Nyt meillä pyykkirumba pyörii taas. Ja miehellä on isot pinot töitä tehtäväksi työpaikalla.