Pöpönen on ruvennut nyt huomioimaan jatkuvasti, että näkyykö sitä äitiä vai ei. Jos näkyy, se yleensä riittää, jos ei, tulee itku. Sylissä olisi mielellään, mutta toisaalta on sen verran vauhti päällä, että äiti mokoma sit jatkuvasti tarjoaa lattialla leikkimistä vaihtoehdoksi. Jos isoveli on kotona, vauvalle toisinaan riittää hänen katselemisensa ja äiti pääsee äkkiä hämmentämään ruokaa hellalla tai heittämään pyykit kuivuriin ilman, että seuraa itku ja parku. Tarvittaessa Pöpö pääsee neliöliinakyydissä äitin selkään, jolloin saadaan laitettua ruuat ja kannettua ja ripusteltua pyykit melko näppärästi.

Poikasen ekan joulun lahjat sisälsivät trikoopaidan, leluja ja lammastossut. Isoveljen saamat lahjat ovat käytännössä yhteisiä vielä suurin osa. Pikkuveli vain ei vielä ole valtuutettu ikänsä takia leikkimään kaikella. Mutta eiköhän nuo pojat myöhemmin vielä vietä aikaansa rattoisasti tapellen vaikka minkä lelujen kanssa.

Vauva alkaa jo heti päästää ääää-ääntä kun laitan sormeni hänen leualleen. Tykkää ilmeisesti kun tärisytän leukaansa ja huulta ja hänen ölistessään samalla, syntyy aika taaja äpäpäpäpäpäpäpäpä-ääni.

Konttaus sujuu jo ihan vauhdilla ja tukea vasten noustaan polvilleen, sopivaa tukea vasten myös jo seisaalleen. Ja kaadutaan. Ja jäädään jumiin jalat sikinsokin että ihan paruttaa ja äitin tarttee ne oikaista. Kun ei niitä itte saa, kun tarttee pitää kiinni ettei kaadu.

Kiinteet on yhä yök.