Jostain syystä tämä ei nyt tule läpi kommenttina sitten millään tähän palveluun, joten omana kirjoituksenaan sitten:
Mä kirjoitan tähän nyt kolmatta kertaa vastinetta. Ensimmäinen jäi julkaisematta jostain teknisestä syystä, josta en tajua pätkääkään. Kommentoi-nappi ei siirtänyt kirjoitusta kommentiksi. Lopulta päänsärky vei voiton ja menin nukkumaan. Toisella kerralla tuli sittenkin lähtö sairaalaan, joten kesken jäi. En ehtinyt edes tallentaa. Ehkä nyt sitten jo.
Olen nyt useampaan kertaan lukenut ton tekstini. Ja mä en löydä siitä kuin pari kohtaa joihin voi halutessaan ladata rivien väliin ties mitä. Toinen on se, että mä en tykkää korvikkeesta ja toinen on lehmänmaidon käytön tietynlainen älyttömyys. Niin ja se asennekohta joo näyttää olevan helposti monitulkintainen. Kuten yleensäkin, väsyneenä kirjoitetusta tekstistä oli jäänyt pois joitain varmennuksia, joita yleensä haluan ja huomaan kirjoittaa. Tällä kertaa en pitänyt niitä niin tärkeinä, sillä omasta mielestäni kirjoitin siitä, miksi MINÄ (ei siis kukaan muu, tiiätteks) koen jaksavani imettää pitkään. Siinä on pohjalla tieto imetyksen eduista vs. korvike ja siinä on pohjalla myös yleensäkin tämä MEIDÄN oma imetystilanne, eli tietoa olen sattunut (joo, valitsin sen hyvää imetystietoa sisältäneen kirjan sattumalta kirjastosta ekan raskauteni aikana) saamaan ajoissa ja löytänyt paikkoja, joista lisätietoa tarvittaessa ja muutoinkin saa. Sen lisäksi että meillä on imetys sujunut suhteellisen ongelmitta (rintaraivareista päästiin yli nätisti ja täysinäiset arat rinnat jaksoi sietää välillä kuukausiakin, tällä toisella kertaa). Mutta ilman imetystietoa koko homma olisi varmaankin karissut aika nopeaan ja korviketta olisi tullut annettua harmillisen helposti. Siis MEIDÄN tilanteessamme.
Mä olen yrittänyt parhaani olla sörkkimättä muiden imetyksiä. En osaa sanoa miten hyvin se on välittynyt muille, mutta mä todellakin näen vaivaa sen eteen, etten tulisi painostaneeksi ketään ja ettei mun viesteistä luettais mitään tuomitsemista tai elvistelyä tms. Koska mä en siten ajattele ja jos joskus huomaankin mokomia ajatuksia päässäni olevan, se on merkki mulle, että tätä asiaa tarttee nyt miettiä tarkemmin. Koska painostus, tuomitseminen ja ylemmyydentunne eivät kannata, eivät sitten yhtään ja yleensä asiassa on jotain, mitä en ole vielä ymmärtänyt. Samoin kuin mulla ei luonto ei sitten millään anna periksi kirjoittaa tarkoituksella kärjistävästi (jos tätä näkyy, taustalla on melkoisen varmasti ajattelemattomuutta tai huolimattomuutta) tai rivien väliin asioita (jos tätä näkyy, lukija on yleensä täyttänyt rivienvälit ihan itse) tai haistattaa (tätä ei pitäisi voida näkyä), vaikka joskus mieli tekisikin.
Tämä postaus käsitteli siis sitä, miksi MINÄ haluan ja jaksan imettää pitkään. Muiden valinnat ovat heidän omiaan. Mä haluan painostaa ketään imettämään pitkään yhtä vähän kuin haluan painostaa ketään synnyttämään kotona. Siis todellakin aikuisten oikeasti näin. Voin kertoa, että kun itse imettää pitkään ja on nämä asiat selvitellyt ja näin valinnut, on ihan helvetinmoista nuorallakävelyä puhua tai kirjoittaa näistä asioista mitenkään minnekään. Syyllistyminen ilmiönä on aivan valtavan herkässä, olen huomannut. Huolimaton lause tai kaksi ja jo joku imetystraumatisoitunut on hampaat irvessä niskassa. Ei todellakaan uusi ilmiö ja ottaa päähän, että en sitä eilen väsyneenä ja päänsärkyisenä muistanut ja älynnyt hioa, miettiä, hioa ja miettiä. Mä en tykkää meinaan mokomasta yhtään enkä todellakaan halua ketään provosoida tahallisesti tai tahattomastikaan moiseen reaktioon. Olen todella pahoillani. Tyhmyydestä sakotetaan, toisinaan harmillisen tehokkaasti. Ja koska lähipiirissä olen käsittääkseni pisimpään imettänyt, mä pelkään jatkuvasti, että puhun tai sanon jotain, mistä joku lyhempään imettänyt loukkaantuu, koska kuulee tuomitsemista tms. Monesti mä jään sitten ihan sanattomaksi ja se on minusta vähän sääli, kert nää on mulle tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita. Kun ei uskalla edes yrittää tukea niin paljon kuin haluaisi, kun on niin kovin varuillaan herkän asian kanssa. Mä oon ihan <3 että kaikki lähipiirin neljä muuta viimevuotista vauvaa on äidinmaitoa voineet saada.
Vaikuttaa olevan oikein hyväksyttävää olla äitinä epävarma ja hukassa, mutta jos jostain asiasta omassa äitiydessään on tyytyväinen ja kokee onnistuneensa ja on siitä varma, niin se todella usein luetaan oman paremmuuden korostamisena. Mä oon tosi ulalla välillä tän ilmiön kanssa.
Mä ihmettelen syvästi puheita imetysfanatismista ja imetyspainostuksesta. Mun mielestä neuvolassa tai synnäreilläkin yleisesti hommat on ihan retuperällä imetystiedon suhteen. Tiedetään että se on hyväksi, mutta ei sitten osata juuri tukea erilaisissa ongelmissa eikä edes tarjota riittävää tietoa asiasta (kuten ei esimerkiksi lääkkeellisten kivunlievitysten riskeistä synnytyksessä). Mä en kerta kaikkiaan näe, mikä niitä imetyspaineita oikein aiheuttaa. Mulle imetys ei ole hyvän äitiyden mittari. Se on yksi osa-alue äitiyttä. Joskin minulle yksi niitä, jotka ovat onnistuneet jees sen rinnalla, että joissakin asioissa koen välillä olevani aivan paska (niistä kirjoittaminen onkin hankalaa, kun tarttisi osata välttää päänsilittelyt ja toisaalta myös turhat kauhistelut, ei riitä pelkkä syyllistämistulkintamahdollisuuksien välttäminen).
Mua toisinaan ärsyttää suuresti se "täydellisyyttä teeskentelevän äidin" leima, jonka helposti saa lättyynsä, kun imettää suositusten mukaan ja käyttää kestovaippoja. Ärsyttää, koska se leima on niin helvatan huonoin perustein lätkäisty, eikä pidä paikkaansa. Ärsyttää, koska mä kuulen joskus sen kohinan, miten se typerä leima vaikuttaa vuorovaikutukseen. Oikeesti paikallisen neuvolatädin silmät oli teetassin kokoset ku kuuli miten pitkään esikoinen sai maitoa. Tiäs mikä megaäidin esikuva sit mukamas siitä hyvästä olin. Mur. Ja toisaalta on vähän surullista, että se oli niiiiiiin epätavallinen juttu hänelle.
Ei tästä nyt näytä kovin harkittua tulevan tästäkään. Nyt ei taida venyä moiseen. Väsyttää ja ärsytyttää muistakin syistä.
Tiivistetysti yritän nyt sanoa, että en oikein pidä siitä, että tekstiäni ymmärretään väärin ja harmittaa, että olen mokomaa väärinymmärryksen varaa tullut jättäneeksi ilmeisen paljon.
Lehmänmaidon käytön yleisyys on MINULLE hämmentävää. Siihen on niin kovin Suomessa totuttu, ettei sitä osata kyseenalaistaa ja joskus tosiaan tajuaa, miten kummallista se on, kun miettii miten ilolla joisin vaikka sitä kissan maitoa (no en kovin mielelläni ja oletan, että enemmistölle asia olis kans vähän yök). Ja minäkin silti juon lehmän maitoa ja tarjoan sitä eri muodoissaan lapsilleni (vauvalle tosin en ihan vielä). Toisaalta liika lehmänmaidon käyttöön tottuminen ja kyseenalaistamattomuus voi taas aiheuttaa hankaluuksia (luulo: ei korvikkeesta mitään haittaa voi olla). Aivan kuin voi syödä itsensä suohon jos ei välitä tai tiedä lisäaineista tai ravintopitoisuuksista, rasvan hyödyllisyydestä tms. Tietoisuus kannattaa. Toisinaan valitsen itse olla joistain asioista epätietoinen, vaikka tiedänkin, että kannattaisi todellakin ottaa selvää.
Mä tiedän, ettei imetys mene aina ihanan ongelmattomasti. Olen lukenut ihan hurjan erilaisia ongelmallisia imetystarinoita. Ja tiedän, että monesti imettämättömyys voi johtua esimerkiksi siitä, ettei äiti kykene niin tiiviiseen läheisyyteen, mitä esimerkiksi täysimetys vaatisi ja osittaisimettää tai korvikeruokkii. Mä en lähde arvioimaan mikä on kenenkin tilanteessa se paras ratkaisu. Enkä mä voi tietää kaikkea mikä tilanteeseen vaikuttaa. Enkä tiedä millaisten mutkien kautta on päätökseen päädytty. Mä tiedän vain, että mutkia tulee matkaan todennäköisemmin jos ei ole tarpeeksi tietoa ja asiantuntevaa tukea. Joskus paras tieto ja tuki tarkoittaa korvikkeelle siirtymistä, toisinaan imetysongelmien voittamista niin, että imetys voi jatkua paremmin. Joskus paras vaihtoehto on aloittaa suoraan korvikkeella.
Mä en halua sanoa kenellekään, että kenenkään PITÄISI yhtään mitään. Mä itse asiassa inhoan koko sanaa. Ja tuntuu tosi kurjalta jos sitä mun suuhun joku haluaa tunkea. Eli minusta ihmislasta ei pitäisi imettää hamaan taaperouteen saakka. Minusta lasta VOI imettää taaperoiän ylikin ja siitä ei ole mitään haittaa (ellei lasketa ymmärtämättömien ja tietämättömien ajattelemattomia möläytyksiä lapselle), vaan hyötyä (vasta-aineet ei maidosta lopu). Minusta olisi äärimmäistä typeryyttä ruveta painostamaan, että kaikkien pitäisi pyrkiä täyspitkään imetykseen, tai että pitäisi imettää Maailman Terveysjärjestön suositusten mukaan, tai että pitäisi ylipäänsä imettää.
Ja mä en missään nimessä haluaisi olla äiti ilman syyllisyydentunteita ja paineita. Silloin voisi lapset ottaa huostaan samantien. Mä koen syyllisyydentunteen arvokkaana signaalina, joka kertoo, että tämä asia kaipaa enemmän huomiota ja pohdintaa, samoin kuin jos huomaan itsessäni ylemmyydentuntoa tms. Mä koen syyllisyyttä päivittäin ja se on hyvä apu ja ponnike miettimään mistä tunne tulee, onko se aiheellinen ja mitä voin asialle tehdä, vai voinko. Olenko todella tehnyt parhaat mahdolliset ratkaisut juuri meidän tilanteessamme vai en. Suurin syyllisyydentunteen herättäjä minulle ovat lapseni ja vuorovaikutukseni heidän kanssaan. Se, miten he voivat. Toisinaan suuri ilon ja onnistumisentunteen lähde äitiyttäni koskien, toisinaan päinvastoin. Viime aikoina paljonkin päinvastoin. Mutta mun pointti on, että mä kannan vastuun syyllisyydentunnostani. Sitä voi ulkopuolelta yrittää syöttää miten paljon tahansa, mutta otanko mä syyllistyäkseni vai en, on musta itsestäni kiinni. Mua hämmentää joka kerran kun kohtaan päinvastaista ajattelua, jossa halutaan ulkoistaa asia syyllistämiseksi ja paineiden aiheuttamiseksi. Etenkin kun näyttää siltä, että minun koetaan syyllistävän tai tekevän muille paineita, mikä siis on äärimmäisen harvoin pyrkimykseni ja tällä kertaa ei ollenkaan. Tosin tiedän, että tämän syyllistymisasian mainitsemisen voi lukea kylmän rätin läiskäisynä kasvoille, mutta en oikein tiedä miten tästä aiheesta voi kirjoittaa ilman, että syyllityminen varmasti nyt vältettäisiin. Tarkoitukseni ei ole loukata tai ottaa kantaa siihen, miten kenenkään pitäisi yhtään mitään, vaan valottaa sitä, miten mä ajattelen ja miksi mä en aina tajua mikä koetaan helposti syyllistämiseksi.
Mitäs mä alunperin vielä ilmaisin huonosti.. Ah, en tykkää korvikkeesta. En tykkää korvikkeesta siksi, että siinä on riskinsä. En tykkää lääkkeellisestä synnytyskivunlievityksestä, koska siinäkin on riskinsä. Kummankin suhteen yritän toimia niin, etten mokomia tarvitsisi, mutta jos todella tarvitaan, otan ja käytän, näille on tärkeä paikkansa. Siitä, miten muut toimivat, toivon vain, että voivat tehdä informoituja päätöksiä, joiden kokevat olevan todella parhaita mahdollisia tilanteessaan eivätkä turhaan harmittelisi tai syyllisyyttä kantaisi. Jälkeenpäin jos saa enemmän tietoa, on melko turha jossitella menneitä. Ainoastaan kannatta miettiä miten paremmin tekisi ensi kerralla. Tai miten ehkä auttaisi muita välttämään saman ansan.
Mä en ole nyt ehtinyt tän vastauksen pyörittelyltä etsiä suolinukkajuttuja mitenkään tarkemmin. En ole mikään imetysasiantuntija tai imetysneuvoja. Tavallinen äiti, joka nyt on tehnyt imetystensä suhteen ilmeisen massasta poikkeavan valinnan ja kysyttäessä jäi miettimään, että miksi tosiaan jaksankin. Sen sijaan täyspitkästä imetyksestä löytyy asiaa postaamani linkin takaa, mm. vertailua eläinten vieroitusikiin. Kandee tutustua, jos oikeesti kiinnostaa. Suolinukkajuttujen suhteen turvautuisin googleen tai koulutettuihin imetyshenkilöihin (google auttaa kyl löytämään). Joskus hämmentää sekin, että jos tekee massasta poikkeavan ratkaisun, suorastaan vaaditaan perusteellisia selvityksiä, että miksi näin. Ei minua yleensä haittaa kaivella syitä ja perustella, mutta aggressiivinen ja vaativa sävy kyllä syö kiinnostusta siihen.
Ai niin. Asenne. Mä näen sopivan asenteen imetykselle (ja yleensäkin vauva-aikaan) olevan sellainen, että uskaltaa ja haluaa heittäytyä siihen kiinteään suhteeseen, minkä vastasyntynyt ja vauva tarvitsee kehittyäkseen hyvin. Se ei minulle tarkoita oman hyvinvointinsa ylitse kävelevää uhrautumista, vaan kaikkien tarpeita kunnioittavaa joustamista ja elämäntavan uudelleen rakentamista. Sitoutuminen vastasyntyneeseen on nykymaailmassa hyvin erilainen asia verrattuna siihen, millaista elämä on ennen lasten saantia ollut ja se ei mikään helppo homma olekaan. Kahdesti käynyt läpi olen. Onneksi tokalla kertaa tiesi jo, mikä on homman nimi. Lapsen etua ei palvele äiti, joka yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni "entisaikojen" vapaudestaan (eli vauvan ohi menevät esim. ei-imetysmyönteiset vaatteet, biletys, ryyppääminen, jne. Eikä muuten isä, joka ottaa eron kun raskausaikana ja vauvavuotena seksiä ei heru entiseen tapaan, tai joka viettää vapaa-aikana nettipelien seurassa jättäen lapset äidin harteille.) samoin kuin lapsen etua ei palvele sellainenkaan äiti, joka kuluttaa voimansa loppuun lapsensa eteen. Mikä on käytännössä kenellekin perheelle sopiva välimuoto, on jokaisen ikävä kyllä etsittävä itse. Toki tukea ja apua voi etsiä, mutta vanhemmat ovat perheestään vastuussa. Mä itse tasapainoilen asian kanssa vaihtelevalla menestyksellä, tosin eri osa-alueella kuin imetys, joka onneksi on mulle enemmänkin voimavara ja apu. Se tapa, millä mä pyrin elämään äitiyttäni ei todellakaan ole mikään patenttiratkaisu, koska äitejä, lapsia ja tilanteita on hirveästi erilaisia. Toisille on oikeasti liian raskasta olla lapsen saatavilla käytännössä koko ajan jopa kuukausia ja toiset jaksavat venyä paljon paljon pitemmälle kuin mä, mitä niitä on, vauvaviittomia ja vvv:tä ja toiset jopa pitävät kotinsa siistinä (vau!).
Olen pahoillani, että Sonja sinulla ja teillä on ollut imetyksen suhteen raskasta. Meillä on syöpälapsi, joten en ole ihan ulalla siitä, mitä on kun uuvuttaa vietävästi, lapsi voi huonosti (oli jo tosi, tosi huonossa kunnossa ennen leikkaustaan, en sano, että lähellä kuolemaa, koska siitä en ole ihan varma, mutta oli kyllä kovassa tarkkailussa ja minä olin järjettömän huolissani) ja omasta riittämättömyyden tunteesta, kun ei koe onnistuvansa pitämään lapsesta riittävän hyvää huolta. Ei ole herkkua se. Toivon, että teillä tilanne helpottuisi ja voimat palautuisivat.
Tästä:"Imetys on varmasti lapselle optimaalinen ruokintamuoto. Ei kuitenkaan ainoa, ei autuaaksi tekevä, ei hyvää äitiyttä, oikeaa asennetta tai terveen aikuisuuden takaava ravinnonlähde."
Olen samaa mieltä. (No, jos esteitä imetyksen onnistumiselle ei ole, niin en kyllä näe kovin hyvää äitiyttä olevan valita korvikkeen siksi "ettei tissit mee pilalle" tai "sit joutuis olee ryyppäämättä, en ala". Eli pieni varaus. Mut siis imetys ei ole sama kuin hyvä äitiys, siinä olen samaa mieltä.) Olen pahoillani, että kirjoitin niin huolimattomasti, että sait luettua ajatukseni jotenkin ilmeisen toisin.
Ja koska tämä nyt tulee julkaistua näin, kerrottakoon myös, että vauva on keksinyt alkaa naksutella kielellään ja nukkuu tällä hetkellä vietävän kauniisti isänsä sylissä sohvalla. <3
Kommentit