Kirjoitin vähän purkaakseni itselleni sitä, miksi koen keskimäärin aika pitkäksikin koetun esikoisen imetyksen jääneen epäonnistumiskokemuksena mieleeni. En kaipaa lohdutusta, sillä koen tämän asian käsittelyn olevan ihan oman pääni sisäinen asia. Ja varmuuden vuoksi pyydän lukijoita huomioimaan sen, että tämä on henkilökohtaista tekstiä liittyen itseeni, eikä anna aihetta kenenkään muun ottaa mitään tästä henkilökohtaisesti. En kiellä, mutta omalla vastuulla sitten, jos välttämättä haluaa.

Pitkä kai, silti lyhyt aika

evoluution kannalta on aivan selvä
että imetys on olennainen side
äidin ja lapsen välillä

rintamaito voi pelastaa
isommankin lapsen hengen
maitohampaita
sanotaan syystäkin maitohampaiksi
ja lapsen on ollut tärkeää
pysyä emonsa lähellä
turvassa

nykyaika on toisenlainen
vaikka maito on yhä parasta
ovat olosuhteet ja elämä erilaista

side on silti tallella
siksi lievät imetykset
omiaan herättämään vahvoja tuntoja
siksi imetyksessä kai niin helposti
kokee epäonnistuneensa

nykyään on toisenlaista monin tavoin
lapsia harvemmin saadaan
ne tehdään
mitä enemmän lasten tuloon voi vaikuttaa
sitä suurempi on vastuu

laitoin itse uuden elämän
edellisen edelle
aivan alusta asti
jätin taaperon
leikkikehän kaltereiden taa
laittaakseni seinän takana
uutta alkuun
sillä paras aika oli juuri silloin

jätin toiveeni sille
että rintamaitoonsa kiintynyt lapsi
jatkaisi imemistä raskauden yli
mutta hän on äitinsä lailla
tarkka mauista
ja raskausmaito oli hänestä
pahaa

yksi vuotta
seitsemän kuukautta lyhyesti
jatkui ihoinen imetysside
taistelu äidin anneista
kunnes katkesi

kun maito palasi
en uskaltanut enää
pelkäsin taidon kadonneen
ja saavani hampaista
eikä lapsi pyytänyt

maitoa hän sai
ja ilolla otti
vaan ei suoraan rinnasta
kylmästi etäisesti mukista
pienokaiseni
pyytäen lisää

vaikka uusi elämä
uusi vauva
uusi side ja tarina rinnoillani
uusi mahdollisuus
suren silti yhä
koen esikoiseni jääneen vaille
mitä olisi tarvinnut
kipeästi

kun isompi sairastui
hän olisi hyötynyt suuresti
lohdusta
läheisyydestä
helposti sulavasta ravinnosta
selvinnyt hieman paremmin
vaikeita, vaikeita aikoja
jos hänellä olisi ollut
yksinoikeudella äitinsä maito
läsnäolo
läheisyys
nyt hänelle syötetään korviketta
joka on yksivuotiaalle tehty
ja terve sisarus
kohta sen vuoden
syö sitä parasta

ristiriita on
tuskin häviää
kaikkea ei voi tietää
ja luonto sekä sitoo imetykseen
myös potkii tekemään uutta elämää
yksi toisen kustannuksella
kaikkea hyvää ei voi koskaan saada

yksi vuotta
seitsemän kuukautta
voi olla liian lyhyesti
vaikka ei tietäisikään
kuinka pitkään on tarpeeksi

toinen lapseni
toivoakseni
saa sen itse osoittaa