Vauvanen on kuukauden päästä yksivuotias ja blogi tulee päätökseensä. Siihen saakka vielä tilannekatsauksia näin julkisesti.

Vauvanen tunnistaa päivänselvästi ainakin kolme sanaa: nimensä, syliin ja maitoa. Kun häneltä kysyy tuutko syliin, poikanen saattaa katsomatta päinkään hylätä aiemmat toimensa ja lähteä välillä hyvinkin vauhdikkaasti konttaamaan luo. Välillä innokkaan höhinän säestäessä. Otaks maitoa saa yleensä aikaan tuskaisenkin kaipaavan ja myöntävän hehe-hehe-hehe-hehe-ääntelyn, jota jatkuu kunnes suu menee tukituksi.

Uusi pikkuinen hampaankulma on oikealle puolelle alas eteen puhjennut. Liekö siinä syytä levottomille öille. Vaikka ei nuo vähäisemmät hampaat ole juuri meiän mukuloita tulollaan häirinneet. Sormet on kyllä pojalla suussa jatkuvasti. Välillä liiankin pitkällä ja tulee kakomista.

I-tädin kanssa ilmeni jo samaa käytöstä, mitä isoveljellä aikanaan. Aikuisen ojennettuun kouraan poika kaivaa ihan itse suustaan nököt, jotka on hetkeä aiemmin lattialta löytänyt. Itku saattaa tosin tulla jos se aarre sitten laitetaan pois.

Kultakalaa leikitään vähän väliä (auotaan suuta niin, että kuuluu semikuiva "pop"-ääni) ja iloisaa on jos äiti matkii.

Ruokaa uppoaa välillä vähän uskomattomiakin määriä. Siis kun tuo esikoinen on aina ollut aika vähäruokainen. Puoli purkillista oli ihan tarpeeksi vielä pitkälle toista ikävuotta. Oikeastaan niin kauan kuin maitoa virtasi. Eikä se syöminen sittenkään hirveästi lisääntynyt, kun maidontulo ehtyi. Mutta tää pöpsä se vetelee pojat ruokaa.

Käsistä jos lasta kannattaa, jalat lähtevät välillä juosten alta pois. Motoriikka ei kuitenkaan vielä kävelyvalmis.

Vauvasen kanssa on nyt kehittynyt myös ai-ai-leikki. Taisi I-tädin kanssa sen hoksata. Vauva laittaa pään alustaa vasten ja sit sanotaan ai ai. Ja äkkiä poikanen oppi jo ai aista kellahtaa maaten.