Oikeastaan ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että odottaisimpa esikoista vasta. Meinaan viime yö oli ihan hirmuisen pätkittäinen noin unen kannalta. Esikoinen nukkui nätisti sivuvaunupinniksessään ja pyysi vasta klo 8 ja risat viereen, mutta mulla oli kropan kaikki lihakset jostain syystä hieman arat, joten se yhdistettynä siihen, että enää ei voi kierähdellä nukkumisen aikana mihin tahansa asentoon (mahalleen) tarkoitti heräämistä joka hiivatin kerta, kun asentoa piti vaihtaa. Aamulla esikoinen ei sitten tissittelystä huolimatta enää kasin jälkeen sammahtanut, mutta möyri sentään kohtalaisen nätisti siinä vieressä vain, niin ehdin rauhassa yrittää päästä siihen vireystilaan, että silmien aukaisu sujui ilman kipua. Ilman lapsenhoidollisia velvollisuuksia mä en varmaan olis ollu ylhäällä ennen puoltapäivää. Huoh.

Onneksi huomenna on lauantai ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, miehellä ei riitä uni edes niin pitkään, että poika herää, joten saanen taas koisia pahimmat pois. Sitten kyllä pitäisi tää eukko repiä maailmalle, ettei taas jumahda sellaiseen nuutuneisuuteen, josta piristyy vasta iltaa kohden tajutakseen, että on aivan liian pimeä lähteä minnekään puistokävelylle. Rähmä.