On just nyt oikeen sopivan kiukkunen olo, ni avaudunpa yhdestä erittäin ärsyttävästä loppuraskaudessa esiintyvästä ilmiöstä. Se kun on sellanen ilmiö, joka saa mut näkemään punaista. Heti. Jos vaikka joku aivan ventovieras ihminen tilittää netissä tästä ilmiöstä, ni mulla palaa käämit sen ihmisen puolesta. Siis vaikka en tietäs edes kuka se on. Ja vaikka sitä itteään ei ihan niin paljoa häirittis ni mulla keittää silti.

Ja mikä ihmeen raskausoire se sellainen on? Kyseessä on raskausoire, jota esiintyy lähinnä raskaana olevan naisen sukulaisilla ja lähipiirillä. Se on se raivostuttava tapa udella ja kysellä ja soitella ja painostaa, että joko se vauva on syntynyt ja eikö se vieläkään ja syntyis jo ja ku et heti vastannu puhelimeen ni mää jo ajattelin et sää synnytät ja teen on sit pakko ilmottaa ku synnytys käynnistyy, ja eikö olis yhtään sellanen olo ja onko supistellu ja synnytä ny jo jne. Okei, malttamattomuus ja uteliaisuus läheistä synnytystä odottaessa on hyvin inhimillinen piirre ja pääsin sitä ittekin tässä alkuvuodesta kokemaan, kun kävin kaverin blogissa useamman viikon joka päivä ainakin 12krt kattomassa, että olisko siellä jo tiedonantoa. Se on aivan ok olla malttamaton ja kiinnostunut ja utelias. Mutta se ei ole ok, että sillä ulkopuolisen malttamattomuudella rankaistaan synnytystä odottavaa naista (ja perhettään).

Synnytys on asia, jonka ajankohtaa EI voi itte päättää kuin aivan harvoissa tapauksissa. Se vauva ei sieltä tule ulos yhtään sen nopeammin oli sitten uutisten odotuksestaan hiljaa tai soittaisi vartin välein. Itse asiassa ahdistelu asialla saattaa pahimmillaan saada odottavan äidin niin ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi, että synnytys ei käynnisty. Ja henkilökohtaisesti siis minä olen ihminen, joka vetää pultit jo koko ilmiön ajattelustakin. Että jos tarkoitus ei ole olla ilkeä, niin sitten on parasta pitää suu supussa ja odottaa kiltisti uutisia. Ja jos ei kiltisti odota, niin saa muuten olla aivan tasan varma, että sitä syntymän julkistamista viivytetään vaikka viikolla kyseiselle taholle. Täti-A pääsee vielä varoituksella, kun ei ilmeisesti tätä asiaa enää viime kerralta muista, mutta jos tästä eteenpäin ei saa oltua hiljaa, niin me ollaan sitten hiljaa sunki puolesta. Kyllä risoo meinaan sekin, että kuvittelin, että kun viikkoja ei vielä tämän enempää ole, että ehdin hyvin laittaa ilmoille varoituksen asiasta ennen ku kukaan keksii alkaa asialla ahdistella. Siinä jos joku olisi jo kerennyt tätä tehdä, niin tällainen kiukkuinen vuodatus voi saada malttamattoman tyypin ottamaan nokkiinsa kun hänestä valitetaan ja se olis ikävää. Mulle kun on ihan kerta kaikkiaan sama, että kuka sellaista kiusaa alkaa tekemään. Keneltä tahansa se on raivostuttavaa, rasittavaa ja ärsyttävää. Kuvittelisin että harvalla lähipiirissä on kiusausta sellaiseen, mutta pelataan ny varman päälle.

Isäni kanssa tästä asiasta vähän juttelin ja hän meinasi, että saattaa tuollaisessa olla taustalla jotain omituista välittämisen osoitusta tms. No, vaikka kuinka hyvällä yrittäisi meille puhua, että ku jänskättää koska se teiän poika syntyy, ni metsään menee ja vielä pers eellä. Ei kannata yrittääkää. Olkaa ihmeessä malttamattomia ja jännittäkää vaikka niin, että silmät pullistuu päästä, mutta pitäkää se omana tietonanne. Jälkeenpäin saa sitten vuodattaa asiasta viikonkin putkeen, se sopii kyllä, mutta niin kauan kun lapsi on mahassa, turvat kii, kiitos.

Tänään meinaan jyrsii jo tämä maha ja sen hankaluus ja sitten vielä se, että tässä voi mennä &¤%(#") KUUSI viikkoa eli puolitoista kuukautta ennen ku pääsee siitä eroon. Ahistavia harjoitussupistuksia tulee jatkuvasti, koko ajan vihloo alapäähän ja pissattaa ja selkä on väsynyt ja liitokset venyy ja paukkuu ja sattuu aina vaan, välil närästää ja iltasin levottomat jalat saa ärtyneeksi nekin. Vessa on VIELÄKIN yläkerrassa. Esikoisen kanssa ei meinaa pinnaa riittää. Ulkona olen käynyt viimeksi yli viikko sitten, kun en liitoskipujen takia uskalla paljoa liikkumista kokeilla, kun arkipäivisin pitää pojan kanssa pärjätä ja yötki olis kiva nukkuu minkä pystyy ja sit toisaalta tää sisällä kökkiminen tekee höperöksi. Nimiäisaikataulua on mietitty jo monta viikkoa ja samalla välitetty yhden jos toisenkin tahon matkustussuunnitelmia eteenpäin toisilleen, että jos tänne nyt joku lentää, niin olisivat ees samaan aikaan, mutta kun ne suunnitelmat ny on ainaki kahdesti per viikko muuttunut, että kuka on tulossa ja millä tavalla ja koska ja miltä kentältä minne ja onko sittenkään ja kuka hakee ja niin edelleen. Nyt toivottavasti saadaan tänään tai huomenna lyötyä päivämäärät lukkoon ja pääsis sitä miettimästä ja seuraamasta miten päivä päivältä lentojen hinnat nousee. Noni. Vieläkö tarttis jostain avautua. Hyvä kiukku olis, mutta ei tuu ny mieleen muuta.

No ompelin mää eilen kyl maailman ihanimpii vaippoja, että kunhan ne tulee tuolta kuivurista ni terapioin kiukkua pois ihastelemalla niitä. Tai sit vois ottaa rentoutusharjoitushetken synnytystä ajatellen. Että jos vaikka sattuu synnytyksen aikana jokin kuitenkin suhteellisen mitätön asia jyrsimään, niin sais sellaset pois päältä.

Kätilö kävi toissapäivänä keskustelemassa synnytyksestä meillä. Hyvältä näyttäis. Ajatukset osuu hyvin yksiin jo valmiiksi. Vauva on kuulemma optimaalisessa asennossa ja totesi samaa, mitä ittekin, että on laskeutunut lantiossa. Kovasti varoitteli että sit ku lähtee rytisemään, ni saattaa tulla nopeastiki, että pitää hänelle ilmoittaa ajoissa. Mieski yllätti. Se kun ei paljoa oo puhunu oma-aloitteisesti muuta ko arkisista asioista, ni ihan yllätyin, että äijähän on lukenut melkosen tarkkaan nää tilitykseni ja vieläpä painanu mieleensä. Osas hyvin paikata mun hidasta ajatuskulkua kertomalla niitä asioita jotka oli olennaisia. Hienoa.