Huonosti nukuttu yö takana. Tai oikeastaan olisi voinut olla pitempikin yö. Nukkumaan mentiin myöhään ja esikoinen heräsi aikaisin. Vaati yöllä vettä ja minä kävin ainakin kahdesti vessassa. Ja kylkeäkin pitää yhä vaihtaa öisin. Nyt on väsyttänyt kyllä ihan aikuisten oikeasti tänään ja esikoisella on ollut melko äreä äiti täällä. Kamala miten pienestä ja turhasta sitä voikaan lapselle hermostua ja miten epätoivoinen melkein itkukas olo tulee kun tajuaa kuin kurjasti sellainen on toista kohtaan tehty. Miehen kanssa jo kirjoiteltiin meseitse, että voitas mennä illalla koko perhe samaan aikaan nukkumaan.

Kätilö kävi, juteltiin masiksen mahdollisuudestakin, kivunlievityksestä synnytystä ajatellen ym. Homeopatiaa kehotti kokeilemaan ainakin näihin mielialoihin. Mut kattelen vielä jonkin aikaa itsekseni tätä tilannetta ennen ku lähetään lääkärille jutteleen. Verikokeiden tulokset pitää soitella lääkäriltä alkuviikosta viimeistään. Nilkoista bongasi hiukan turvotusta ja tsekattiin pissat, joskin puhdas testi oli (ja poika mukana vessassa toki. Kiskoi housuja ylös äitin apuna). Verenpaineet hieman koholla, muttei vielä mitään hälyyttävää.

Kuunneltiin vauvan sydänääniä olohuoneen sohvalla. Esikoinen sai auttaa pitelemään sitä mötikkää. Kun kätilö lähti hakemaan paperia geelin pyyhimiseksi mahalta, esikoinen otti kuuntelulaitteen, painoi sen päälle ja laittoi anturin mahalle. Ihan itse. Mä en voinut ku nauraa ku laps oli niin hurjan nokkela ja tarkkaavainen. Miten se keksikin niin tehdä. Ikää 1v 9kk. Kätilö arveli näppituntumalla, että taitais olla isompi vauva tulossa. Mut eikös ne toiset lapset yleensä ruukaaki vähä isompia olla ku ekat.

Hammasta kolottaa. Tarvis mennä hammaslääkärille mutku ei yhtään haluais.