Vauva sen kun kasvaa. Vaipoissa mennään jo S-kokoa, jota pitäisi kipeästi ommella lisää ennen kuin pikkuvaipat jäävät aivan auttamatta pieniksi. Kadulta pelastettu kori alkanee olla kuukauden sisään nafti sekin. Poika katselee paljon jo oikein tarkkaavaisen oloisena ja välillä harjoitellaan jokeltelun alkeita. Ensimmäinen hymy tuli kun vauva oli tasan 6 viikkoa vanha. Nimiäispäivänsä aamuna.

Meillä oli juhannusvieraita oikein liuta. Anoppi oli maassa ollut jo melkein viikon ja meidän katon alle kylään saapuivat ukki ja kaksi tätiä. Nimiäiset pidettiin juhannuslauantaina lasten serkun perheen luona, sillä heidän asunnossaan oli mahdollista kaikkien mahtua samaan huoneeseen ilman sillit purkissa-vaikutelmaa.

Pojilla oli molemmilla puvut päällä ja komian näköisiä olivat. Syötiin ruokaa. Grillistä makkaraa ja kanaa, uunista ranskalaisia. Salaattiakin oli ja patonkikin ilmestyi jossain vaiheessa pöytään. Ruokailun jälkeen otettiin webbikamerayhteys Suomeen poikien kummien kanssa. Isommat lapset saivat lahjoja myös viihdykkeekseen. Paljon enemmän kuin kuvittelin tuli esikoiselle. Mutta niinpä tietty kun oli sovittu, että lahjotaan esikoinen yhdessä kerralla, kun kaikki ollaan paikalla. Siis 2-v synttäriensä takia.

Kun kaikilla oli mahassansa ruokaa, aloitettiin päivän virallinen osuus. Mä toimin yhteyshenkilönä Suomeen ja mies juonsi muuten. Jaoimme kolme kirjekuorta kolmelle joukkueelle ja kerroimme säännöt. Jokaisessa kuoressa on vauvan nimi irtokirjaimina. Kummitädille lähetin sähköpostilla sekalaisen kirjainjonon. Ketkä ensinnä luulevat ratkaisseensa, huutavat hep ja tsekataan vastaus. Voittajajoukkue saa kunnian paljastaa nimen.

Alkoi aivan mahdoton hölinä ja hälinä, kun joka suunnalla yritettiin ratkaista nimeä. Ehdotuksia kuului höpinän seasta. Raimo. Nero, Antero, Armo Onni Antero... En edes muista kaikkia. Annoimme helpotukseksi tiedon, että kahdessa ensimmäisessä nimessä on 4 kirjainta. Kolmanteen jäi 6. Hauskaa kuului olevan. Lopulta Team Ukki ja miehen nuorempi sisar huusivat hep ja saivat ääneen lausua oikean vastauksen. Tehtävää ilmeisesti helpotti Ukin käsivarrella uinunut päivänsankari, jonka nimeksi paljastui:

Maro Onni Antero

Hurja hälinä alkoi heti. Nimeä maiskuteltiin ja todettiin sen olevan "kissan nimi", kuten esikoisenkin. Ukin äidillä oli aikanaan esikoisen niminen kissa ja meillä taas Maro. Meiltä pyydettiin listaa kaikista muista suvun kissoista. Voin vakuuttaa, että vaikka meille joskus vielä tulisikin lapsi, sen nimeksi ei tule Pöllö, vaikka meillä on senkin niminen kissa ollut.

Kakkukahvit juotiin. Kaupan kakku. Huonon valikoiman takia pinkki kakku koristeltuna Disneyn prinsessoilla. Marjoja myös ja suklaata. Esikoinen kulki taloa edestakaisin tätinsä punaiset juhlakengät jaloissaan.

Nyt on toista viikkoa totuteltu kutsumaan poikaa nimeltä. Alkaa pikkuhiljaa olla tottunutta. Esikoinenkin osaa sanoa, että vauvan nimi on Mavo ja epäilee vauvalla olevan maha kipeä, kun se huutaa.

Niin ja jos kuvat kiinnostaa, niin laittakaapahan sähköpostilla tulemaan. Meidän kameraan jäi ihan vaan pari hassua (sananmukaisesti) otosta. Yritän laitella kuvia tähän sitten myöhemmin.